Sinilevää ei ole vielähavaittu vesistöissä
Suomen merialueilla ei ole havaittu sinileväkukintoja. Myös järvissä tilanne on hyvä, sillä vain seitsemällä valtakunnallisella havaintopaikalla on nähty hieman sinilevää.
Meriveden pintalämpötila on Pohjanlahdella 12 astetta ja Suomenlahdella noin 12–14 astetta. Rannikolla vesi voi paikoin olla jopa 16-asteista.
Suomen ympäristökeskuksen merikeskus julkisti torstaina kesän sinileväennusteen merialueille. Sinilevien kukintariskin arvioidaan olevan vähäinen tai kohtalainen. Jos lämmin sää jatkuu, kukintariski kasvaa.
Myöskään järvillä ei ole juuri havaittu sinilevää, vaikka vedet ovat ennätyslämpimiä. Maan etelä- ja keskiosassa pintavedet ovat 17–22-asteisia, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa noin 15–18-asteisia ja Lapissa 4–18-asteisia.
Sinileväkukinnat runsastuvat yleensä heinä- ja elokuussa. Lämmin alkukesä voi toki aikaistaa kukintoja. Lisäksi viime syksynä ja keväänä sisävesiin valui paljon ravinteita, mikä voi osaltaan kiihdyttää levien kasvua.
Kansalaiset voivat ilmoittaa sinilevähavaintojaan Järviwiki-palveluun www.jarviwiki.fi.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
