Kestävästi tuotetun bioenergian käyttöä lisättävä - järjestö listasi toiveensa hallitusohjelmaan
Ensiharvennuspuun energiakäytöllä on merkitystä huoltovarmuudelle.
Haketta syntyy energiakäyttöön metsästä niin päätehakkuilta kuin ensiharvennuksilta. Kuva: Markku VuorikariBioenergia ry listasi Kevätpäivässään Helsingissä näkemyksiään tulevan hallitusohjelman laatijoille. Tavoitteena on lisätä kestävästi tuotetun bioenergian käyttöä. Samoin järjestö haluaa lisää bioenergia-alan koulutusta ja varmistaa energiantuotannon huoltovarmuutta kotimaisilla energialähteillä.
"Tämä on edunvalvonnan riemuvuosi. Meillä on kahdet vaalit ja EU:n puheenjohtajuus tulossa. Siinä mielessä kaikki työ on nyt tärkeää", sanoo Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Vanhala.
Järjestö muistuttaa, että bioenergian käytöllä hidastetaan ilmastonmuutosta ja nuoret kasvatusmetsät ovat tärkein metsähakkeen lähde. Alan energiantuotanto ei voi perustua puunjalostusteollisuuden raaka-aineen polttoon.
Ensiharvennuksilta saatavalla puulla on myös huoltovarmuuden kannalta merkitystä, sillä sen saanti on riippumatonta teollisuuden suhdanteista,
Lisäksi järjestö kantaa myös huolta, että alan yrittäjiä riittää jatkossa koko maahan.
Vanhala pitää bioenergialan kannalta lähtökohtia tulevalle hallituskaudelle hyvinä. Näin siksi, että valtaosa kansanedustajaehdokkaista halusi lisätä puuenergian käyttöä.
"Sillä on tärkeä taloudellinen arvo, se vähentää tuontienergiaa ja siten parantaa kauppatasetta. On myös ymmärretty, että Suomessa tehdään erinomaisia voimalaitoksia ja teknisiä laitteita, millä voidaan edistää toimialan vientiä."
Toisena hyvänä asiana Vanhala piti sitä, että puolet edustajaehdokkaista ei halunnut lisätä energiapuun verotusta. Se haluttiin pitää ennallaan tai alentaa sitä.
Järjestö haluaa myös, että tulevalla hallituskaudella lisätään bioenergia-alan koulutusta ja varmistetaan energiantuotannon huoltovarmuus kotimaisilla energialähteillä.
Turpeen käyttöä pitäisi vähentää markkinaehtoisilla keinoilla, ei verotusta nostamalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
