KOULUPÄIVÄKIRJA Leikin loppu
Koulua viedään vauhdilla niin hyvään kuin pahaan. Oikeastaan kaikesta ollaan eri mieltä, eikä tuomaria näy. Nyt vaaditaan, että lapsi aloittaisi koulun aikaisemmin. Toisaalta uusin esitys on, että oppivelvollisuutta pidennettäisiin vuodella, kymmeneen vuoteen. Järjestelmät kiistelevät toistensa kanssa, eikä valmista tule. Toisaalta tulevaisuuden peruskoulun uusia opetussuunnitelmia pitäisi lähteä toteuttamaan jo 2016.
Tällä kertaa noita opetussuunnitelmia työstämään mukaan on otettu opettajia, mutta heistäkin rehtoreita, noita järjestelmien juoksupoikia. Mutta katsotaanko, miltä kenttäkoulu näyttää pulpetista käsin. Siis ohi noiden hallintokiistojen.
Meillä on totuttu, että lapsi aloittaa koulun seitsenvuotiaana. Tuo ikä on todettu hyväksi satavuotisen testauksen tuloksena. Puhutaan lapsen kouluvalmiudesta, mikä suomalaisilla on juuri tuo kohta elämässämme. Mutta nyt siihen halutaan muutoksia.
Esiopetus aloitettiin yhteiskunnan kaupungistumisen seurauksena, ei siis lapsen kehityksen kannalta. Katsottiin, että eikö olisi hyvä päiväkotikauden jälkeen jatkaa lapsen säilytystä esikoulu-nimikkeellä, kun vanhemmat ovat töissä. Oppivelvollisuus sivuutettiin vapaaehtoisuudella, jolloin maan osat tulivatkin eriarvoisiksi.
Esikoulu haluttiin vakinaistaa sillä perusteella, että lapsi kaipaa virikkeitä ja tiedonomaksumista jo muutaman vuoden iässä, jotta hän aikuisena pärjäisi paremmin. Esikouluun tuputetaan nyt tiedonhankintaa, vaikka lapsi on leikki-iässä.
Nyt onkin ilmaantunut tutkimuksia ja huolestuttavia kannanottoja, joissa osoitetaan, että liian aikaisin aloitettu tiedollisen aineiston tuputus (opetus), heikentääkin lapsen myöhempää oppimista.
Miksi? Koska tiedollinen opetus työntää lapsen ensimmäisiin vuosiin kuuluvan leikin syrjään. Lapsuudesta on tullutkin suorittamista, oli sitten kysymys harrastuksesta, varhaiskasvatuksesta, eskareista tai tietopeleistä. Kun tiedollinen tuputus valutetaan yhä nuorempiin, se tietää leikin loppua. Opettajat sen tajuavat, järjestelmät eivät, näköjään.
Koulua ei pitäisi muuttaa aikuisten työelämää palvelevaksi, vaan kaikessa kasvatuksessa tulisi ottaa huomioon lapsen luontainen, kullekin ajankohdalle ominainen kehityskohta. Ja siihen kuuluu leikki. Ei leikinomainen oppimateriaali. Tämä tulisi ottaa huomioon, kun nyt opetushallituksessa suunnitellaan esi- ja perusopetuksen perusteita ja sisältöjä. Pahoin on pelättävissä, että tämä uusi, hurmaava ”älyteknologiabuumi” läpäisee koko oppisisällöt. Se tietää lopullisesti leikin loppua.
On eri asia, kun lapsi tekee itse leikin, myös tosielämästä, suunnittelee sen, kokee, elää. Kuin että hän suorittaa leikinomaisesti valmiit formaatit ja väsyy toisten valmiiksi tekemiin ohjelmiin. Hänelle jää vain suoritus, joka usein on vain kilpailua. Ja mikä pahinta, yksinäisyyttä.
Sitä vastoin opetusministeriön uusi esitys peruskoulun vuoden lisäajasta on hyvä. Se tasaisi nuoruuteen kuuluvia kypsyyskausien eroja ja antaisi rauhallisen hengityskauden miettiä, mitä minä haluan isona. Sitä ei pidä markkinoida negatiivisella syrjäytymisen estämisellä. Vaikka peruskoulusta ei saa tehdä luokatonta, voihan järjestää kiireisimmille luokanylisuoritusta.
Tuntuu merkilliseltä niin sanotun työelämän ajatukset, että oppia lisää muutaman vuoden ikäiselle lapselle, mutta ei lisää kouluvuosia yläpäässä. Taitaa olla yhtaikaa sekä oma lehmä ojassa että ketunhäntä kainalossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
