vierasyliö Uusiutuviin energialähteisiinsiirtyminen on edelleen hidasta
Lancasterin yliopiston sosiologian professori John Urry tuo yhteiskunnan mukaan ilmastonmuutoskeskusteluun, jota tähän asti on hallinnut uusliberalistinen talousajattelu.
Urryn mukaan fossiilienergiaan nojaavien yhteiskuntarakenteiden on muututtava, mikäli demokraattisen elämän halutaan maapallolla jatkuvan.
Urry toteaa, että muutosta uusiutuvien energianlähteiden käyttöön ei merkittävästi tapahdu. Kehittyvillä mailla, kuten Kiinalla, on vielä pitkä tie länsimaiden tasolle, ja tämä taso on saavutettava fossiilienergiaan perustuvalla tuotannolla. Vasta sen jälkeen uusiutuvat energianlähteet voivat tulla merkittävämpään käyttöön.
Maailmantalous rakentuu fossiilisten polttoaineiden varaan, ja niihin perustuvat talouselämän haltijoiden suuret tulot ja vauraus. Saavutetuista asemista ei luovuta, ja nämä samat piirit ovatkin Urryn mukaan energiamuutoksen kovimpia vastustajia.
Muutosta uusiutuvien energianlähteiden suuntaan on vähissä määrin tapahtunut, mutta fossiilipolttoaineilla on vielä pääosa maailman energiantuotannossa.
Esimerkiksi Itävalta ja naapurimme Ruotsi ovat hyvällä alulla biopolttoaineiden käytössä, mutta Suomessa bioenergiakehitys on pysähdyksissä ja valtiovalta näyttää tukevan vanhoja, pääosin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvia rakenteita.
Kun seuraa pitemmältä ajalta valtiovallan suhtautumista bioenergiaan, kielteinen asenne tulee selvästi esiin.
Esimerkkinä mainittakoon, että kansanedustaja Pekka Vilkuna sai eduskunnassa hyväksytyksi lain, joka mahdollisti biokaasun käytön verottomana liikennepolttoaineena. Valtiovarainministeriö esti kuitenkin lain välittömän toimeenpanon. Ministeriön virkamies otti lain tarkasteltavakseen ja piti sitä hallussaan vuoden.
Tämänkään jälkeen ministeriö ei päästänyt lakiesitystä käsistään vaan lähetti sen vielä puoleksi vuodeksi Euroopan unionille hyväksyttäväksi, vaikka EU ei tätä vaatinut. Laki sai presidentin hyväksynnän lähes kaksi vuotta eduskuntakäsittelyn jälkeen, kesäkuussa 2006.
Tärkeäksi osoittautui myös valtiovarainministerin kannanotto joulukuulta 2007. Siinä mainitaan muun muassa: ”Uusiutuvan energian käytön edistämisessä on tärkeää panostaa ensisijaisesti uuden teknologian kehittämiseen puunjalostusteollisuuden yhteydessä.” Lausumassa kiinnittyy huomio siihen, että pientuottajista ei ole mainintaa.
Tämän jälkeen käytiin pitkään keskustelua siitä, minkä kokoisiin reaktoreihin voidaan myöntää syöttötariffi ja valtion tuet.
Kiistelyn jälkeen päädyttiin kokoluokkaan, joka jo silloin tiedettiin maatilayrityksille liian suureksi.
Työvoima- ja elinkeinoministeriö esitti pienimmäksi reaktorikooksi sataa kilowattia. Maa- ja metsätalousministeriö esitti, ettei kokorajoitusta tulisi ollenkaan vaan kaikki koot hyväksyttäisiin tukien piiriin. Samaa esittivät myös monet kansanedustajat.
Työministerin esitys tuli kuitenkin eduskunnassa hyväksytyksi. Tämä päätös tehtiin ennen viime eduskuntavaaleja, edellisen eduskunnan aikana.
Tehty päätös estää ennen kaikkea biokaasulaitosten rakentamisen pienehköille maatiloille. Niillä tulisivat kysymykseen 15–30 kilowatin reaktorit, ja meikäläisittäin suurehkoillakin tiloilla tarvittaisiin vain 50 kilowatin reaktoreita.
Biokaasu on monipuolinen tuote. Esimerkiksi sikatila saa siitä tarvittavan lämmön ja sähkön, ja myös lannoiteostoilta säästytään, sillä energiankierrätykseen liittyy luontevasti ravinteiden kierrätys. Kun lisäsyötteeksi on otettu teurastamojätettä, saadaan lannoitteeksi sopivaa jätelientä niin runsaasti, ettei ostolannoitteita juuri tarvita. Tila säästääkin tarvikeostoissa vuosittain 150 000 euroa.
Suomen maatiloilla on runsaasti kaasutukseen sopivaa kasvipohjaista energian raaka-ainetta.
Dosentti Ari Lampisen tutkimusten mukaan meillä riittäisi peltoa energiantuotantoon niin runsaasti, että 700 000 autoa saisi tuolta alalta vuotuisen polttoaineensa. Rakennustekniset sovellutukset ovat edenneet niin pitkälle, että biokaasureaktori toimii kannattavasti jo pienessä 20 lehmän navetassa.
Suomen energiantuotanto myötäilee yleismaailmallista kaavaa, on oikeastaan sen pienoismalli. Meilläkin nykyiset omistajat pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan, eikä siirtyminen uuteen aikakauteen ja uusiutuviin energiamuotoihin näytä mahdolliselta.
Muutos merkitsisi tuotannon siirtymistä pienille ja keskisuurille yrityksille ja samalla kokonaan uusille tuottajille, joista esimerkkinä maatalouden harjoittajat. Ilman heitä ja muita pientuottajia energiauudistus ei meillä Suomessa voi onnistua. Suurtuottajat ovat saaneet kuitenkin jatkuvasti pyrkimyksilleen valtiovallan tuen.
Professori John Urry näkee, että loppuvista fossiilisista polttoaineista luopumiseen ei maailmassa löydy taloudellista eikä poliittista tahtoa. Kilpailu niistä kiristyy, ja heikoimmat valtiot joutuvat niistä ensiksi luopumaan, jolloin koko maailma köyhtyy. ”Olemmeko matkalla kohti katastrofia, levottomuuksien ja sotien leimaamaa elämää, jossa vahvimmat valtiot taistelevat luonnonvaroista?”
Aivan selvää vastausta kysymykseen kirja ei anna, mutta lukija voi kuvitella vain yhden vaihtoehdon – lopullisen katastrofin. Lukukokemus on vaikuttava ja maailmankuvaa synkistävä.
ERKKI RAUDASKOSKI
Kirjoittaja on rovaniemeläinen
agronomi ja maataloustoimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
