Sähköisen tukihaun suosio kasvaa edelleen
Jo hieman yli 15 000 tilaa oli jättänyt tukihakemuksensa sähköisesti Vipu-palvelussa viime viikon perjantaihin mennessä. Maaseutuvirasto (Mavi) arvioi sähköisen haun suosion kasvaneen, sillä jo palauttaneista hakijoista ensi kertaa sähköisesti hakevia on joka viides.
Sähköisen tukihaun suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna tukia haki sähköisesti 26 126 maatilaa.
Suosion kasvu näkyi jo ennen päätukihaun alkua, sillä tänä vuonna ensi kertaa sähköisesti haettavissa olleita uuhipalkkiota ja kansallista uuhitukea haki sähköisesti kolmannes tukeen oikeutetuista tiloista.
Mavin mukaan verkkoasioinnin lisääntyminen vähentää painetun materiaalin tarvetta. Tänä keväänä painetut hakuoppaat ja paperilomakkeet saivat vain ne viljelijät, jotka tilasivat ne viime kevään päätukihaussa.
Tukihakuaikaa on jäljellä vielä ensi viikon tiistaihin asti.
Tarvittaessa viljelijä saa apua sähköiseen tukihakuun kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta, oman alueensa sähköisen tukihaun asiantuntijalta tai Mavin omasta Vipu-palvelun käytöntuesta.
Apua on tarjolla niin Vipu-palvelun käyttöön yleensä kuin hakemusten täyttämiseen ja lähettämiseenkin.
JUHANI REKU
Päätukihaku on auki Vipu-
palvelussa (vipu.mavi.fi) avoinna 30.4. kello 23.59 saakka.
Maaseutuviraston käytöntuki
päivystää 30.4. saakka arkisin 9–21 ja viikonloppuisin 9–15.
Kysymyksiin vastataan osoitteessa
tukihaku@mavi.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
