Moni luulee tukimaksatusten alkavan yhä syyskuussa
Viljelijätukien maksu alkaa tänä vuonna vasta lokakuussa. Moni viljelijä luulee kuitenkin edelleen, että maksatus alkaa aiempien vuosien tapaan syyskuussa.
MTK-Pohjois-Savon aluepäällikkö Sirpa Lintunen kertoo, että väärä käsitys on noussut esiin useissa liittoon tulleissa yhteydenotoissa. Vastaavia yhteydenottoja on tullut myös muiden liittojen alueilla.
Oheisesta kaaviosta käyvät ilmi useimpien viljelijätukien suunnitellut maksatusajankohdat. ”Luonnonhaittakorvauksen ensimmäinen erä maksetaan lokakuussa tukihallinnon tavoitteellisen aikataulun mukaisesti”, kertoo ylitarkastaja Hannu Hämeenniemi Maaseutuvirastosta.
”Maaseutuhallinnon tukisovelluksen uudistamisen osalta aikataulu on tiukka. Tämän hetken tiedoilla luonnonhaittakorvauksen ensimmäisen erän maksaminen aloitetaan viikolla 41. Tämän eteen teemme hartiavoimin töitä.”
EU:n varainhoitovuoden vaihtuminen aiheuttaa vuosittain lyhyen maksukatkon lokakuun puolivälissä. Hämeenniemen mukaan maksaminen ennen aloitetaan sitä.
Seuraava merkittävä maksatuserä on marraskuussa, ympäristökorvauksen sopimusten ja sitoumusten sekä luomutuotannon korvausten ensimmäiset erät sekä vielä voimassa olevat, edellisen ohjelmakauden erityistukisopimukset.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
