Naisia ennätysmäärä pörssiyhtiöiden hallituksissa
Hallitusten jäsenistä naisia on 27 prosenttia, suurissa pörssiyhtiöissä 33 prosenttia.
Hille Korhonen on yksi pörssiyhtiön naistoimitusjohtajista. Hän siirtyi Alkoista Nokian Renkaiden toimitusjohtajaksi kesäkuun alussa. Kuva: LEHTIKUVA/Antti Aimo-KoivistoNaisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa on noussut ennätyssuureksi. Hallitusten jäsenistä naisia on 27 prosenttia. Suurissa pörssiyhtiöissä osuus on 33 prosenttia, ilmenee Keskuskauppakamarin tuoreesta selvityksestä.
Naisten osuus hallituspaikoista on kolminkertaistunut reilun kymmenen vuoden aikana. Vielä vuonna 2003 naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituspaikoista oli vain seitsemän prosenttia.
Pörssiyhtiöissä naisia on toimitusjohtajina nyt yhdeksän. Viime vuonna heitä oli viisi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
