Euro kelpaa viljelijöille MT:n kyselyn mukaan
Valtaosa viljelijöistä haluaa pitää euron Suomen valuuttana, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä.
Eurossa pitäytymisen kannalla on 79 prosenttia viljelijöistä. Markkaa haikailee takaisin joka kahdeksas, 12 prosenttia.
Vain harvat toivovat yhteispohjoismaista kruunua tai Saksan markkaa Suomen valuutaksi.
Hyvin samanlainen tulos saatiin vuosi sitten koko Suomen väestölle suunnatussa MT:n kyselyssä.
Sen, kuten uuden viljelijäkyselynkin, toteutti Gallup Elintarviketieto.
Kysymys Suomen kannalta parhaasta valuutasta tuli esiin presidentinvaalien ehdokastenteissä. Keskustan Paavo Väyrynen otti asian esille, koska oli kuullut kannattajiltaan toiveita eurosta luopumisesta.
Väyrysen kannattajien joukossa euron kannatus olikin keskivertoa vähäisempää ainakin viljelijägallupin mukaan. Joka seitsemäs, 14 prosenttia, on markan kannalla. Enemmistö, 76 prosenttia, puoltaa kuitenkin eurossa pitäytymistä.
Mieluisin euro on kokoomuksen Sauli Niinistöä jo ensimmäisellä kierroksella kannattaneille. Viljelijägallupin mukaan heistä 87 prosenttia haluaa pitää euron. Markan kannalla on 9 prosenttia.
Toive eurosta luopumiseen on yleisin niiden viljelijöiden joukossa, jotka ennen vaalin ensimmäistä kierrosta kertoivat äänestävänsä perussuomalaisten Timo Soinia. Heistäkin tosin 64 prosenttia säilyttäisi euron. Sillä kannalla myös Soini itse oli vaalitenteissä.
Markan ottaisi takaisin 19 prosenttia Soinin viljelijä-äänestäjistä, ja Saksan markkaan siirtyisi 14 prosenttia.
Kyselyn toteutti Gallup Elintarviketieto loppiaisen jälkeisellä viikolla. Kyselyyn vastasi 555 viljelijää. Vastaukset on painotettu vastaamaan Manner-Suomen tilarakennetta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
