PÄIVÄN KYSYMYS Kuinkatyöntekijänperehdytyskannattaa?
Tiistaina vietettiin kansainvälistä työturvallisuuspäivää. Maatiloilla lomitetaan, ja kohta tulevat kausityöntekijät.
Miten työntekijöiden perehdytys onnistuu maatiloilla? tarkastaja Aila Saarentaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta Lappeenrannasta.
Onnistuu hyvin, kunhan asiat mietitään maatilalla valmiiksi. Netistä saa tietoa avuksi. Suositan työpari-systeemiä, jossa kokenut tutustuttaa tulokkaan työhön. Ulkomaisiin työporukoihin voi nimetä vastuullisen esimiehen. Helppoa perehdytys ei tankeroenglannilla aina ole. Maatiloilla on onnistujia ja epäonnistujia.
Minkälainen taloudellinen kysymys hyvä työhön perehdyttäminen on työnantajalle?
Se on tuottavuuden kannalta oleellista. Huonosti perehdytetyllä työntekijällä menee pitkään, ennen kuin työ sujuu. Vaaran paikat pitää korjata. Työntekijälle kannattaa kertoa ampiaisista ja käärmeistä, ja varautua ensiapuun. Vettä pitää järjestää. Auringonpistoksen saanut on tehoton työntekijä.
Minkä verran sattuu työtapaturmia kausityöntekijöille?
Meidän tietoomme ei ole tullut vakavia työtapaturmia tai niistä ei lain mukaan ole ilmoitettu. Polkupyörällä kaatumisia sattuu, ja veitsellä leikataan haavoja.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
