Porosaamelaiset vaatii valtiolta aputoimia
Suomen Porosaamelaiset ry pa-
tistaa valtiolta tekoja toimeentulonsa turvaamiseksi. Yhdistyksen mukaan Suomen petotilanne on poronhoitoalueella kestämätön.
Yhdistys on lähettänyt asiasta kansanedustajille ja viranomaisille kirjelmän.
Porosaamelaiset vaativat valtiolta täysimääräisiä korvauksia petojen tekemistä vahingoista sekä kiireellisiä toimenpiteitä kasvavan petokannan vähentämiseksi.
”Petokanta on kasvanut niin suureksi, että petojen pääasiallisena ruokana alkaa olla poro”, kommentoi yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Aikio STT:lle.
Yhdistyksen mukaan tilanne alkaa vaikuttaa jo poronhoitajien hyvinvointiin, kun elinkeino on epävarmassa asemassa.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
