EU:n ja Naton ulkoministerit keskustelevat Brysselissä, Niinistö tapaa Bidenin
Presidentit tapaavat illalla Suomen aikaa Washingtonissa.
Euroopan unionin sekä sotilasliitto Naton jäsenmaiden ulkoministerit kokoontuvat tänään tahoillaan Brysselissä. Kuvassa Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto. LEHTIKUVA / Markku UlanderEuroopan unionin sekä sotilasliitto Naton jäsenmaiden ulkoministerit kokoontuvat tänään tahoillaan Brysselissä. Kummassakin kokouksessa keskustellaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Sotilasliittoon kuulumattomat kumppanimaat Suomi ja Ruotsi ovat saaneet kutsun Naton ulkoministerikokoukseen. Myös EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell on kutsuttu mukaan.
Kokouksissa Suomea edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
EU:n ulkoministerikokoukseen on kutsuttu niin ikään unionin ulkopuolisia edustajia. EU-ulkoministerit keskustelevat Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban kanssa.
Kuleban lisäksi keskusteluihin osallistuvat Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken, Kanadan Melanie Joy, Britannian Liz Truss ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg.
EU on tehnyt viime päivinä tiivistä yhteistyötä kumppaniensa kanssa muun muassa Venäjää vastaan asetettujen pakotteiden koordinoinnissa.
Presidentti Sauli Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin tänään Washingtonissa. Presidenttien tapaaminen on illalla Suomen aikaa.
Valkoisessa talossa järjestettävässä tapaamisessa presidentit keskustelevat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, sodan vaikutuksista Euroopan turvallisuusjärjestykseen sekä Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisestä yhteistyöstä.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan, että presidentit tulevat keskustelemaan Yhdysvaltain ja Suomen puolustussuhteesta. Psaki kuvaili suhdetta vahvaksi, ja hänen mukaansa se täydentää Suomen suhdetta puolustusliitto Natoon.
Niinistön ohjelmassa on presidentin kanslian mukaan lisäksi muun muassa tapaamisia useiden poliittisten toimijoiden kanssa. Tiivis työmatka on kestoltaan noin vuorokauden mittainen.
Viimeksi presidentit ovat keskustelleet 18. tammikuuta, jolloin keskustelu käytiin puhelimitse. Puhelu käytiin Yhdysvaltojen aloitteesta. Pitkässä keskustelussa käsiteltiin esimerkiksi Euroopan turvallisuustilannetta ja jännitettä Ukrainan rajoilla.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime viikolla. Ennen tätä Venäjän vaatimuksista ja joukkojen keskittämisestä Ukrainan rajalle oltiin huolissaan kuukausien ajan. Tulehtunutta tilannetta yritettiin ratkoa lukuisissa eri valtioiden johtajien keskusteluissa ja tapaamisissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
