MTV: Susilauman epäillään liikkuvan lähellä asutusta Espoossa
Petoyhdyshenkilön mukaan kotieläimet tai lapset saattavat olla vaarassa. Hän kuitenkin painottaa, että uhkakuvien arviointi on syytä jättää poliisin arvioitavaksi.Pohjois-Espoossa liikkuu kolme sutta tai villiä koiraeläintä lähellä asutusta. Alueelta on löytynyt myös kauriiden raatoja, kertoo MTV Uutiset. Aiheesta uutisoi myös Länsiväylä-lehti.
Kun sudet liikkuvat asutuksen läheisyydessä, on asiaan suhtauduttava vakavasti, sanoo Espoo-Kauniaisten riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jukka Kirjavainen MTV Uutisille.
Kirjavaisen mukaan kotieläimet tai lapset saattavat olla vaarassa. Hän kuitenkin painottaa, että uhkakuvien arviointi on syytä jättää poliisin arvioitavaksi.
”Virallisena kantana sanon, että oikea toimintatapa on soittaa hätäkeskukseen, kun kohtuullisen tiiviisti asutulla alueella havaitsee susilauman liikkuvan. Se on täysin validi syy hätäkeskuspuheluun”, Kirjavainen sanoo MTV Uutisille.
Länsiväylä-lehti uutisoi perjantaina, että Espoon Laaksolahden ja Lippajärven alueella on tehty joulunpyhien aikana useita havaintoja, joiden mukaan alueella on liikkunut susia.
Lehden mukaan havaintoja ei ole pystytty vahvistamaan, mutta Pitkäjärveä ympäröivältä alueelta on löydetty myös useita sorkkaeläinten raatoja.
MTV uutiset: Petoyhdyshenkilö Espoon epäillystä susilaumasta: "Kotieläimet tai lapset voivat olla vaarassa"
Länsiväylä: Pitkäjärven ympäristöstä löytynyt raatoja, alueelta useita susihavaintoja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




