Riittää, kun leipänsä tienaa
Muikut kotimaisemissa: Emma (vas), Vesa, Sari, Eemeli ja Mimmi. Penti Väistö Kuva: Viestilehtien arkistoTOSCANA, ITALIA
Kotipihalta on huiman kauniit näkymät ympäröiville vuorille ja jokilaaksoon.
Vuosien takana Suomessa ovat ajat, jolloin Sari ja Vesa Muikun työn tavoite oli tuottaa rikkautta. Nyt heille riittää, kun tienaa leipänsä.
”Ei meistä koskaan rikkaita tullut. Meistä tuli kiireisiä. Töitä ja harrastuksia oli niin paljon, ettei ehtinyt elämään”, kertovat Sari ja Vesa Muikku asuttuaan yli kuusi vuotta Italiassa.
Vanhempien lisäksi perheessä on kolme lasta, Mimmi, 18, Emma, 14 ja Eemeli, 17.
Casa Bianca, Valkoinen talo, heidän kotinsa ja pieni majoitusliikkeensä, sijaitsee Toscanan maakunnassa. Monzonen kylä on jopa suomalaisin silmin katsottuna aika syrjässä. Kuvitellusta vilkkaasta ja äänekkäästä italialaisesta arjesta ei ole merkkejä.
Tosiasiassa talo ei ole umpiperällä. Pihalta näkyvät seitsemän kylän savut ja valot.
Firenzeenkään ole pitkä matka. Lyhyen ajomatkan päässä ovat niin Välimeren hiekkaranta kuin Apenniinien vuoristossa olevat Cerreto Laghin laskettelurinteetkin.
Perheellä oli kiivaimpaan aikaan kaksi päivittäistavarakauppaa Joensuussa, yksi isällä, toinen äidillä. Kun kaupoista luovuttiin, kumpikin vanhemmista siirtyi markkinointibisnekseen. Tavaran myyminen oli raskasta, vaati pitkiä työpäiviä ja ajoja..
”Minäkin ajoin joskus 500 kilometriä päivässä, se oli hirvittävän raskasta”, Sari Muikku muistelee.
Lopulta hän jätti työnsä ja ryhtyi koulunkäyntiavustajaksi. Tätä kokemusta hän saattoi käyttää suomalaislasten hyväksi myös Firenzessä olevassa Suomi-koulussa.
Kaupunkilaisuudestaan tiukasti kiinni pitäneestä naisesta on Italiassa kehkeytynyt jokseenkin puhdasverinen maalainen, kyläläinen.
Sarin Facebook-päivitykset kertovat muun muassa vuohikatraan kehittymisestä. Casa Biancan pihapiirissä vuohet huutelevat asioitaan tutulle lypsäjälle ja ruokkijalle, jonka sydämenasia on niiden hyvinvointi.
”Ja mikä ihmeellistä, minulla on kasviksia ja vihanneksia hyvin tuottava kasvimaa. Sellaista minulla ei Suomessa ollessa ehtinyt koskaan olla”, Sari sanoo.
Mikäpä on kasvimaata viljellessä. Meikäläisittäin katsottuna kesä alkaa maaliskuussa mimosien ja magnolioiden kukinnalla ja päättyy lokakuussa oliivien korjuuseen. Siihen väliin mahtuu oikea kesäkin, ja hellettä riittää.
”Ihan hyvä, kun olisi vuodessa pari kuukautta pakkasta eikä kesällä olisi niin helteistä”, Vesa Muikku sanoo ilmoista puhuttaessa.
Niin paljon hän ei pakkasia ja viileyttä kuitenkaan kaipaa, että suunnittelisi Suomeen muuttamista.
Nyt entinen kauppias ja huonekalutehtaan tuotantopäällikkö tekee remontteja ja rakentaa. Alun perin puusepän ammatista Suomessa haaveillut ja huonekalutehtaan osakkaanakin ollut mies on nyt pienyrittäjä Italiassa. Ja töitä riittää.
”No, sen verran, että leivän saa. Minua viehättää italialaisissa yrittäjissä se, että he eivät tavoittele mahdottomia. Ihmisille riittää, kun perheensä elättää. Täällä on hyvin paljon näin toimivia pieniä perheyrityksiä.”
Oman ”yritysryppäänsä” Muikun pariskuntakin muodostaa. Vesa on perustanut rakennusfirman, Sari hoitaa majoitus-ja ohjelmapalveluyritystä.
Vaikuttaa siltä, että Muikuista on tullut elämänsä leppoistajia vähän kuin huomaamatta, ilman päätöstä ryhtyä trendikkäiksi downsiftaajiksi.
Vanhasta elämästä luopuminen ei tuottanut tuskaa. Kun Vesa erään raskaan päivän päätteeksi totesi, että eiköhän muuteta johonkin lämpimämpään ja rauhallisempaan paikkaan, päätös oli jo puoliksi tehty. Aktiivisesti moottoriurheilua harrastavan miehen ystävät hymyilivät epäuskoisina: se nyt on taas niitä Veskun haihatuksia.
Ääneen sanottu ajatus muuttui kuitenkin pian todeksi. Kavereiden epäilyt kuihtuivat. Nyt on aika sanoa:
”Kyllä, kyllä me olemme onnellisia.”
Kolmilapsisen perheen muutto täysin vieraaseen maahan ei ollut helppo juttu. Se vaati rohkeutta, uskoa selviämiseen ja ennen kaikkea kykyä heittäytyä epävarmuuden tilaan. Mitä tulee, sitä et tiedä, mutta sinun on oltava valmis se kohtaamaan.
Maaseudulla historia on aina läsnä. Sen ovat huomanneet myös koulua käyvät lapset. Partisaanitarinat vuoristoseudun sankareista ovat arkipäivää paitsi kylillä myös kouluissa.
”Junassa vanha pappa, ehkä 80-vuotias, tuli juttelemaan minulle ihan noin vaan, ja näytti lompakossaan olevaa Mussolinin (diktaattori Benito Mussolini) kuvaa. Hän kehui miestä”, kertoo Eemeli.
”Historia opetetaan koulussa tarkkaan. Meille on kerrottu hirvittäviä juttuja saksalaisten julmuuksista toisessa maailmansodassa, mutta myös siitä, kuinka jotkut saksalaiset siviilit suojelivat kyläläisiä”, sanovat Mimmi ja Emma.
Vesa Muikku antaa lopuksi pari neuvoa.
”Kun tänne muuttaa, kannattaa varmistaa luotettava kiinteistövälittäjä ja luotettava kirjanpitäjä. Ne kun löytää, asiat sujuvat.”
PENTTI VÄISTÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
