Matkailullakasvun eväät
Ilkka uskoo Etelä-Pohjanmaan mahdollisuuksiin matkailussa.
”Turistit ja varsinkin lähialueilta saapuvat arvostavat Suomessa luonnon ja toimivan yhteiskunnan yhdistelmää. Kohteelta halutaan rauhaa ja tilaa asutuskeskusten ulkopuolella, mutta samalla halutaan toimivat yhteydet, juotavaa vesijohtovettä, kunnolliset majoitustilat mukavuuksineen sekä kaupat ja muut palvelut sopivalla etäisyydellä.
Mitä näistä Etelä-Pohjanmaalta muka puuttuu? Tiet tulevat tänne joka suunnasta, kaupan markkina-alue on yksi Suomen suurimmista ja valikoimat sen mukaiset, ja maakunnan hajautunut yhdyskuntarakenne takaa, että palvelut ovat kaikkialla saavutettavissa.
Venäläisiin turisteihin ei Suomessa ole ehditty tottua vielä edes sukupolven vertaa. Siksi usein unohdetaan, että sikäläisten karttojen mukaan myös läntinen Suomi on lähellä silloin, kun matkalle lähdetään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
