Marjastushullut vaihtavatpuolukoita polttoaineeseen
2-vuotias Leo Leppänen on innoissaan isovanhempiensa Mimmi ja Pauli Vesan puolukkasaaliista. Vesat myyvät poimimiaan marjoja ja sieniä Sysmän lähiseudun asukkaille sekähelsinkiläiseen ravintolaan. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoSYSMÄ (MT)
”Jos emme nyt elämäntapaintiaaneja ole, niin elämäntapa-keräilijöitä ainakin”, marjastaja Pauli Vesa naurahtaa heti alkuun.
Entiselle metsurille ja hänen vaimolleen Mimmille marjastus ja sienestys tuovat lisätuloja pieneen eläkkeeseen, mutta ennen kaikkea sisältöä elämään.
”Ei tällä juuri rikastu. Myyntituloilla saa auton tankin täyteen, jotta pääsee taas reissuun”, Pauli kertoo.
Hän on laskenut, että sienestyksellä tienaa noin kolme euroa tunnilta. Hillastuksella voi päästä säädyllisille tienesteille.
”Ei se rahallinen tuotto niinkään, mutta se saalis viehättää. Metsästäjä-keräilijöiden jälkeläisiä tässä ollaan”, mies pohtii.
Pariskunta pitää kuitenkin myyntimenetelmäänsä varsin käyttökelpoisena. He myyvät marjoja ja sieniä suoraan kuluttajille.
”Rahaa ei uppoa välikäsille, ja asiakas saa taatusti puhdasta marjaa”, Pauli toteaa. ”Ihmiset haluavat tietää tarkalleen, mistä marja tulee.”
Pariskunta toimittaa marjoja ja sieniä lähiseudun asukkaille. Lahteen menee paljon marjaa, ja pisimmillään jopa Jokioisille asti.
Vesat poimivat marjaa tilausten mukaan mutta aina hieman ennakoiden, sillä ihmiset tuppaavat yleensä tajuamaan marjanhimonsa hieman jälkijunassa.
”Meillä on myös niin sanottuja elinikäisjäseniä, jotka ostavat marjaa niin kauan kuin elävät.”
Vetreä eläkeläispariskunta ei ole pahemmin mainostanut liiketoimintaansa, sillä kysyntää on monesti liikaakin.
Yksityisten kuluttajien lisäksi he myyvät metsän antimia muun muassa eräälle helsinkiläiselle ravintolalle. Tuotteet ehtivät metsästä ravintola-asiakkaan lautaselle yhdessä vuorokaudessa.
”Matkahuolto kuljetti eilenkin 10 kiloa kantarelleja ja 3 kiloa torvisieniä linja-autolla Helsinkiin”, Pauli kertoo.
Vesan pariskunta poimii lähinnä hillaa ja puolukkaa sekä kantarelleja, suppilovahveroita, mustia torvisieniä ja rouskuja.
”Mustikkaa emme enää poimi myyntiin, sillä se kypsyy samaan aikaan hillojen kanssa”, Pauli kertoo. Tukikohtanaan kesäisin Vesat käyttävät Savukosken-mökkiään.
Pauli uskoo, että kaupallisesta marjanpoiminnasta aiheutuva jokakesäinen meteli pienenisi puoleen, jos ulkomaiset marjanpoimijat eivät poimisi lainkaan hilloja.
”Hilla merkitsee pohjoisessa enemmän kuin kulta. Sitä ei etelässä aina ymmärretä”, hän painottaa.
”Vaan ei pidä ahkeria ihmisiä vihata. Kyllä tänne meitä elämäntapakerääjiäkin vielä mahtuu, vaikka thaimaalaisia onkin paljon.”
Vesat suhtautuvat kovin vaatimattomasti keräyssaldoonsa, joka on yhteensä noin tuhat kiloa marjaa ja sientä kesässä.
”Ei tällä iällä enää jaksa niin kuin nuorena”, Mimmi vähättelee.
Pauli ja Mimmi ovat marjastaneet koko ikänsä.
”Kun kaksi hullua löysi toisensa, kaikki kesät ja syksyt ovat menneet yhdessä metsiä kolutessa”, Pauli hymyilee.
Marjastushulluus on hypännyt yhden sukupolven yli. Paulin ja Mimmin jälkikasvua metsässä rymyäminen ei kiinnostaa, mutta pojanpoika, 2-vuotias Leo, on pienestä iästään huolimatta jo kokenut metsänkävijä.
”Leo sienesti jo viime syksynä kontaten”, Mimmi kertoo.
Nyt poika juoksee jo edellä puolukkametsään pikkuruinen poimuri kourassaan.
Isovanhemmat toivovat kovasti, että Leo jatkaisi suvun marjastusperinnettä.
”Kun vain saisi hillakartat hänelle, ennen kuin me tulemme liian vanhoiksi”, Pauli huokaa.
Minikokoinen marjastaja syksyisellä puolukkakankaalla on sydämen sulattava näky. Mikähän olisi sopiva annos marjoja kesässä, jottei innostus lopahda uhma- tai murrosiässä?
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
