Atrian Juha Gröhn:”Kohtuumiellyttävä tulos”
Atria vähensi nettovelkojaan viime vuonna yli 50 miljoonaa euroa samalla kun teki liikevoittoa 40 miljoonaa.
”Vaikka markkinatilanne on lihan ylitarjonnan vuoksi vaikea, tulos ja varsinkin tase on kohtuumiellyttävä”, toimitusjohtaja Juha Gröhn luonnehti lihatalon tilinpäätöstilaisuudessa Helsingissä torstaina.
Yhtiö on vähentänyt neljän vuoden aikana nettovelkojaan 400 miljoonasta eurosta 250 miljoonaan. ”Velaton yhtiön ei tarvitse olla, mutta nyt aikaan saatu velan vähennys antaa mukavasti hengitystilaa.”
”Vuoden viimeinen neljännes oli historian paras”, Gröhn kehui. ”Atrian tuloskunto kohosi mukavasti loppuvuotta kohti ja säästöohjelmat tehosivat.”
Vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevoittoa kertyi 17 miljoonaa euroa ilman kertaeriä.
Liikevoittoprosentti nousi 4,6:een viime vuoden 3,5:stä.
Liikevaihto kasvoi viime vuonna 15 miljoonaa euroa 1426 miljoonaan euroon lähinnä sen vuoksi, että Atria osti Saarioisten toimintoja. Gröhn kehui Atrian saaneen Saarioisen haltuun ”rivakammin kuin odotettiin”.
Atria osti helmikuussa Saarioisen lihan hankinnan ja käsittelyn runsaalla 30 miljoonalla eurolla.
Atria toimii neljällä alueella, joista Suomen osuus on selvästi suurin, Ruotsi ja Tanska jäävät yhteensä alle puoleen Suomen liikevaihdosta ja Venäjä ja Baltia ovat vielä pienempiä.
Atrian ostaman lihan hinta aleni Suomessa ja Gröhn arvioi, että suunta jatkuu edelleen samana tänä vuonna, koska Venäjän rajoitteiden aiheuttama puristus markkinoilla jatkuu.
Sianlihaa Atria vie 10‑15 prosenttia tuotannosta. Markkinat eivät ole ylitarjonnan vuoksi suotuisat eikä vientiä pystytä lisäämään nykyisestä.
Lihaa Atrialle tulee runsaasti. ”Uusia tuottajia ei voida ottaa eli tuotantoketju on suljettu.”
Lihatilojen kannattavuus on kehnoissa kantimissa heikkojen tuottajahintojen vuoksi. Gröhn ei kuitenkaan lupaa nostaa hintoja, vaikka tulos oli kohtuullinen.
”Siihen ei ole varaa tässä markkinatilanteessa.”
Tappiota yhtiölle tuotti viime vuonna erityisesti Venäjä. Ruplan kurssi laski rajusti ja Venäjän liiketoiminnot painuivat 6 miljoonaa euroa tappiolle.Tappio kuitenkin väheni edellisvuodesta.
Moskovasta myytiin viimeinenkin kiinteistö, Pietarissa toiminta jatkuu. Ruotsissa Atria keskittyy ydinalaansa ja on myymässä Falbygdens-juustoja meijeriyritys Arlalle.
Investoinnit nousivat yli 60 miljoonan euron viime vuonna.
Gröhn sanoo keskimäärin 50 miljoonan euron vuosittaisten investointien riittävän yhtiölle.
Atria ehdottaa osingoksi 40 senttiä osakkeelta, viime vuonna osinko oli 22 senttiä.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
