Irlannin ministeriuskoo cap-sopuun
Jos sopua ei tänä keväänä synny, sitä on
erittäin vaikea
saada aikaan
myöhemminkään.«
BRYSSEL (MT)
EU:n puheenjohtajamaana vuoden vaihteessa aloittaneen Irlannin maatalousministeri Simon Coveney uskoo jäsenmaiden pääsevän yhteisymmärrykseen EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta kesäkuuhun mennessä.
”Jos sopua ei tänä keväänä synny, sitä on erittäin vaikea saada aikaan myöhemminkään”, Coveney sanoo Vieuws-verkkolehden haastattelussa.
Uudistuksen käsittelyä on hidastanut se, että ensimmäistä kertaa Euroopan parlamentti on maatalousasioissa tasaveroinen lainsäätäjä jäsenmaiden kanssa. Itse aikaisemmin meppinä toiminut Coveney aikookin keskittyä sovun hieromiseen europarlamentin ja jäsenmaiden kesken.
Hän myöntää haastattelussa, että parhaassakin tapauksessa uudistuksen lopullinen toimeenpano lykkääntyy alkuperäisestä tavoitteesta eli ensi vuoden alusta.
Coveneyn mukaan Irlanti puolustaa vahvaa maatalousbudjettia jäsenmaiden välisissä rahoituskehysneuvotteluissa, vaikka leikkaukset näyttävät todennäköisiltä.
Seuraava etappi cap-uudistuksen etenemisessä on jo parin viikon päästä, kun Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänestää uudistusesityksistä.
Helmikuun 7.–8. taas on seuraava huippukokous, jossa EU-maat yrittävät päästä sopuun unionin tulevista rahoituskehyksistä.
Maaliskuussa Euroopan parlamentin täysistunnon pitäisi vielä äänestää maatalousvaliokunnan kannoista.
Lopullisen päätöksen uudistuksesta odotetaan syntyvän kesäkuussa Luxemburgissa pidettävässä EU:n maatalousministerien kokouksessa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
