Hevosten tilavaatimuksetteettävät uusia talleja
Lauri Laiho rakentaa tallin kolmessa viikossa. Mittatilausosien, kuten ikkunoiden, väliseinien ja ovien, teettäminen venyttää toimitusajan 6–8 viikkoon. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoASIKKALA (MT)
Rakennusyrittäjä Lauri Laihoa työllistävät hevoset ja niiden omistajat.
”Yhä useampi haluaa pitää hevosta omassa pihassa. Vanhat tallit alkavat pian olla liian pieniä tiloiltaan”, Laiho perustelee tallirakentamisen kysyntää.
Tallit käyvät ahtaiksi, koska hevosten suojelusta annetun asetuksen aikaraja umpeutuu vanhojen tallien osalta vuoden 2013 lopussa.
Siihen mennessä hevosilla on oltava entistä väljemmät tilat.
Tallin korkeuden on oltava 1,5 kertaa hevosen säkäkorkeus mutta vähintään 2,2 metriä. Myös karsinoiden pinta-alojen tulee täyttää asetuksen vaatimukset.
Uudistallit on tehty asetuksen mukaan jo vuodesta 2001. Mitoitusvaatimukset koskevat harrastajia ja ammattilaisia yhtä lailla.
Koska vanhojen tallien remontoiminen voi olla vaikeaa, moni tekee uuden. Laiho on tähän mennessä ollut tekemässä 30:tä tallia.
Enimmäkseen hän työskentelee yksin, välillä työmaalla saattaa olla tilapäistä aputyövoimaa.
Laihon tallit ovat puurakenteisia ja kuorma-autolla siirrettäviä. Hänen naapurissaan toimii paikallinen sahayrittäjä, jolta hän voi ostaa osan tarvitsemastaan materiaalista. ”Ei tarvitse yhden lankun takia mennä kauas.”
Laihon harmiksi puurunkoisilla siirtotalleilla on huono maine. Se johtuu hänen mukaansa halparakentajista, jotka mitoittavat kaiken minimiin.
Siihen kilpailuun Laiho ei halua lähteä. Hän tekee pohjarakenteet painekyllästetystä tavarasta, jotta lattia taatusti kestää. Lattiankannattajien väliin tulee finnfoam-eristys, päälle filmivaneri ja kumimatto tai muu asiakkaan haluama pinta.
Sisään käydään metallikarmisesta ovesta, jossa on erikseen avattava yläosa.
Seinät voidaan tehdä asiakkaan haluamasta tavarasta, vaikka höylähirrestä, mutta tähän asti useimmat ovat päätyneet lautaverhoiluun.
Siirtotalli on sisältä 3 metriä leveä. Jotta kuljetuksesta ei tulisi ylileveää, katon räystäät tehdään lopulliseen mittaansa vasta rakennuspaikalla.
HENRIK SCHÄFER
Yhä useampi haluaa
pitää hevosta
omassa pihassa. Vanhat tallit
alkavat pian olla
liian pieniä
tiloiltaan.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
