Kylmän sodan aikaan alueloukkauksista vastasivat länsinaapurit – myös amerikkalaiset tiedustelukoneet lensivät Suomen yli
Suomen ilmatilassa nähtiin kylmän sodan aikaan lähinnä norjalaisia, jotka lentelivät pohjoisessa koukkien välillä Suomen puolelle.Venäjä ei ole pitänyt isoja sotaharjoituksia Suomen rajan läheisyydessä.
”Kylmän sodan jälkeen joukkoja supistettiin niin, ettei niillä ollut edes kykyä suuriin harjoituksiin”, kertoo sotahistorian tuntija, eversti (evp) Pekka Visuri.
Kylmän sodan aikaan Neuvostoliiton suunnalta ei tehty juuri ollenkaan ilmatilaloukkauksia. ”Ei ollut asetelmaa, että olisi pitänyt oikaista jonnekin tai käydä tiedustelemassa.”
Lyhyitä koukkauksia tapahtui puolin ja toisin, kun joku eksyi toiselle puolelle rajaa.
Suomen ilmatilassa nähtiin kylmän sodan aikaan lähinnä norjalaisia, jotka lentelivät pohjoisessa koukkien välillä Suomen puolelle.
Amerikkalaiset tiedustelukoneet lensivät välillä Suomen yli 1960-luvun puoliväliin saakka. Tarve loppui satelliittien kehittymiseen. ”Se oli sen ajan tapa.”
Ruotsalaiset lentokoneet puolestaan kulkivat Pohjanlahdella joskus huolimattomasti. ”Se oli se raja, jossa alueloukkauksia tapahtui.”
”Tiedossa ei ole oikaisuja poliittisista tai sotilaallisia syistä.”
Pekka Visuri
Alueloukkaukset lisääntyivät, kun Viro itsenäistyi ja kansainvälisen alueen raja vedettiin Suomenlahdella lähelle keskiviivaa. Väylä oli kapea, joten loukkauksia alkoi tulla, kun joku oikaisi kiemuraisen rajan yli.
”Tiedossa ei ole oikaisuja poliittisista tai sotilaallisia syistä.”
Rajavartiolaitos ja Ilmavoimat olivat varoittaneet alueloukkausten vaarasta, kun Suomen aluevedet ulotettiin lähes keskelle Suomenlahtea. Hyötyä siitä ei nähty tulevan.
Alueloukkauksissa oli piikki Krimin valtauksen jälkeen. Venäjä ei koskaan myönnä alueloukkauksia, kansanedustaja (kok.) ja kenraalimajuri evp Pekka Toveri kertoo.
”Venäjän ilmavoimien ja merivoimien toiminta Suomenlahdella lisääntyi merkittävästi. Purjehdittiin ja lennettiin enemmän lentoja Kaliningradiin ja takaisin Suomenlahtea pitkin.”
Tilanne rauhoittui suhteellisen nopeasti, kun Suomen ilmavoimat alkoi aktiivisemmin lähettää Horneteja katsomaan.
”Nyt ei ole useampaan vuoteen ollut useampia alueloukkauksia isompaa määrää.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






