Professori Jussila: Kilpailijat jarruttavat osuustoimintaa
Osuustoimintayritykset, esimerkiksi Osuuspankki ja S-ryhmä ovat toimineet menestyksellä ja markkinataloutta ajatellen myönteisesti. Näyttää siltä että kilpailevien yritysten täytyy yrittää keksiä muita keinoja jarruttaa niiden toimintaa kuin kilpailu. Näin arvioi osuustoimintaprofessori Iiro Jussila Lappeenrannan yliopistosta.
Jussilan arvioi, että kilpailuneuvoston Valiolle langettama päätös saalistushinnoittelusta voi motivoida kilpailijoita kampittamaan myös muita osuustoimintayrityksiä.
Osuuspankin mukaan Ifin selvityspyyntö kilpailuvirastolle on hyökkäys osuustoimintaa vastaan. Jussilan mukaan näkemykselle on hyvät perusteet, vaikka If ei hyökkäystä myönnäkään.
”If on todennut, ettei osuustoimintayhtiötä pysty ostamaan. OP on kehittänyt liiketoimintaansa tehokkaasti omistajiensa hyväksi. Ei ihme, että If pyrkii keksimään keinoja heikentää sen menestystä.”
If on tiettävästi näreissään siitä, että pankkitoiminnan bonuksilla alennetaan vakuutusten hintoja. Osuuspankilla on Jussilan mukaan oikeus toimia kuluttajan parhaaksi. ”Siinä ei ole kyseenalaistettavaa. Ja liiketoimintaa on hankala pilkkoa yksittäisiin osiin.”
Myös S-ryhmän bonuksia on arvosteltu. Jussilan mukaan bonukset ovat yksi tapa tuoda positiivista vääntöä markkinoille.
”Kun asiakkuuksia keskitetään, se lisää kaupankäyntimäärää ja tehokkuutta, edistää markkinoita ja tuo hintaa alas. Tämä on osuustoiminnan perinteinen mekanismi. Kun tehokkuus lisääntyy, se on markkinataloutta ajatellen positiivinen asia.”
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
