SDP:n presidenttiehdokas selvillä syyskuun alussa
Ehduutta tavoittelee kolme naista, puoluehallitus vahvisti torstaina.
Ehdokkuuteen vaadittiin vähintään kymmenen puolueosaston tai 250 jäsenen esitystä. Kuva: LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHOSDP:n puoluehallitus vahvisti tänään kokouksessaan puolueen presidenttiehdokkuutta tavoittelevat henkilöt. Kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero asetettiin ehdolle jäsenvaaliin.
Ehdokkuuteen vaadittiin vähintään kymmenen puolueosaston tai 250 jäsenen esitystä. Ehdotuksia tehtiin yhteensä 75 puolueosastosta eri puolilta maata.
SDP järjestää presidenttiehdokkaasta jäsenäänestyksen elokuussa. Ehdokas nimetään puoluevaltuustossa 2. syyskuuta.
"Olen erittäin tyytyväinen. Saimme jäsenvaaliin ehdokkaiksi erinomaisia ja kokeneita sosialidemokraatteja, jotka ovat jo nyt näyttäneet kykynsä viedä SDP:n tavoitteita eteenpäin myös presidentinvaaleissa", puheenjohtaja Antti Rinne sanoo puolueen tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
