Ydintuhoalue palaa vähitellen luonnontilaan

Huvipuisto ei ehtinyt olla toiminnassa, sillä ydinonnettomuus tapahtui pari viikkoa ennen kaavailtuja avajaisia. Jukka Koivula Kuva: Viestilehtien arkisto

TŠERNOBYL, PRIPIYAT,

UKRAINA (MT)

Tyhjiä, harmaita kerrostaloja. Sammaloituvia omakotitalojen seiniä, muutama luhistunut katto siellä täällä. Autioilla kaduilla käyskentelee sotilashenkilöitä vain kulkukoirat seuranaan.

Näkymä on kuin tieteiselokuvasta mutta todellinen. Paikka on Tšernobylin pikkukaupunki pohjoisessa Ukrainassa. Täällä ei asu pysyvästi juuri muita ihmisiä kuin ammattisotilaita.

Alueella tapahtui vuonna 1986 historian tuhoisin ydinonnettomuus. Turisteja kolkka kuitenkin houkuttaa synkästä historiastaan huolimatta tai pikemminkin juuri sen vuoksi.

”Tämä on merkittävää liiketoimintaa. Alueella vierailee vuosittain jopa tuhansia turisteja”, kertoo turistiryhmän opas, ukrainalainen Denis.

Matka Tšernobyliin käynnistyi aamuvarhain Kiovasta. Ukrainan pääkaupungista on Tšernobylin alueelle reilun parin tunnin automatka.

Ennen Tšernobyliä pysähdytään passin- ja dokumenttien tarkastukseen tarkoitetuilla valvontapisteillä.

Sotilaat vaikuttavat tottuneilta turisteihin, ja matka jatkuu joutuisasti.

Tšernobylissä dokumentit silmäillään vielä kertaalleen. Viimeisten muodollisuuksien jälkeen auto kaartaa kohti atomivoimalaa.

Oppaamme huomauttaa, että valokuvaaminen on sallittua vain sille erikseen osoitetuissa paikoissa. Pian horisonttiin ilmestyy jäähdytystorni. Etäämmällä siintää Tšernobylin ydinvoimala-alue.

Ydinvoimalan sivuitse kulkevassa joessa asustaa miltei parimetrisiä monneja. Pysähdymme ruokkimaan niitä leivänpaloilla. Nämä vesselit voivat elää vuosikymmeniä, kasvaa jopa viisimetrisiksi ja ovat tiettävästi syöneet kulkukissoja, oppaamme tarinoi.

Saavumme rakennuskompleksin edustalla sijaitsevan, onnettomuuden uhrien muistoa kunnioittavan monumentin luo. Käy selväksi, että paikka on monelle päivittäinen työympäristö.

Ydinvoimalan uuden suojakuoren rakennustyöt aloitettiin viime huhtikuussa, likipitäen päivälleen 26 vuotta onnettomuuden jälkeen.

Uusi kuori kootaan vanhan, halkeilleen kuoren päälle. Sen on määrä olla paikoillaan vuonna 2015 ja suojata nelosreaktoria seuraavat sata vuotta.

Atomivoimalan jälkeen vuorossa on vierailu matkan kenties kiehtovimpaan ja pelottavimpaan määränpäähän, Pripyatin aavekaupunkiin. Se sijaitsee parin kilometrin päässä voimalasta.

Kun Tšernobylin ydinonnettomuus tapahtui huhtikuussa 1986, pahin ydinlaskeuma osui Pripyatin ylle. Kun Neuvostoliiton viranomaiset kuulivat onnettomuudesta, he päättivät salata asian. Siitä ei tiedotettu edes neuvostokansalaisille. Asukkaiden väestönsuojelu laiminlyötiin täysin.

Kun alueen evakuointi aloitettiin vasta kaksi vuorokautta onnettomuuden jälkeen, 50 000 neuvostokansalaisen asuttama kaupunki tyhjentyi vuorokaudessa.

Nykyisin Pripyatin väkiluku on nolla.

Tunnelma paikassa on epätodellinen. Mistään kaupungista voi enää puhua. On hämmentävää huomata, miten nopeasti luonto on vallannut alaa.

”Tšernobylin ja Pripyatin liepeillä elää susia, ilveksiä, kettuja, karhuja… Täällä on ihmisten poissaolosta johtuen paljon sellaisia eläinlajeja, joita ei muualla Ukrainassa tapaa”, oppaamme Denis kertoo.

Paria laajaa entistä keskusaukiota lukuun ottamatta Pripyat on käytännöllisesti katsoen metsää. Puuston keskellä kohoaa harmaita, ränsistyneitä ja romahtaneita tai romahtamisvaarassa olevia rakennuksia.

Runkoja puskee läpi asfaltista. Monista suurista taloista pilkottaa puiden takaa vain katto ja ylimmät kerrokset.

Kävelemme hylätyn huvipuiston halki. Ruostunut maailmanpyörä kohoaa yksinäisenä keskellä autiota maisemaa. Sivuutamme ränsistyvän jalkapallostadionin. Romuläjien keskellä kohoaa korkeita koivuja.

Astumme sisälle yhteen kerrostaloista. Rakennus on täysin läpimätä. Lattia natisee ihmisen painon alla. Huoneistoissa leijailee tyrmäävä homeen löyhkä.

Käytännössä 2 600 neliökilometrin laajuinen, Luxemburgin valtion kokoinen alue on ikuisesti viljelyskelvoton.

”Voi vain kuvitella, millaisia jälkiseuraamuksia ydinonnettomuudella on vuosikymmenten aikana. Tämän mittakaavan katastrofi ei voi olla vaikuttamatta veden ja elintarvikkeiden laatuun koko maassa”, Denis pohtii vakavana.

Palaamme autolle. Huristamme ulos aavekaupungista, jonka metsä kätkee sisäänsä.

JUKKA KOIVULA

Avaa artikkelin PDF