Koneviesti: Näin pienennät viljakuivurin tulipaloriskiä – huolellisesti tehty nuohous ja siivous varmistavat häiriöttömän kuivausprosessin
Viljan kuivurin huolellinen siivous, uunin nuohous ja ilmankanavien puhdistus ennen kuivaussesongin alkua ovat tehokkaita tapoja pienentää kuivurin tulipalo riskiä. Samalla työturvallisuus ja työskentelymukavuus paranevat.
Paineilmapistoolin (kuvassa renkaantäyttölaitteen) ja imurin yhdistelmällä saa irtonoen näppärästi liikkeelle. Kuva: Uolevi OristoViljakuivuripalojen määrä on pysynyt vakiona, vaikka olosuhteet vaihtelevat vuosittain. Useina vuosina paloja on ollut yli 40 kappaletta, mutta vuonna 2019 paloja oli vain noin 30. Koko rakennuksen tuhoutumiseen päätyy noin kolmannes tapauksista, 2/3 palosta on selvitetty pienemmillä vaurioilla.
Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuonna 2017 tehdystä tutkimuksesta käy ilmi, että 2/3 kuivuripaloista saa alkunsa kattilasta. Lisäksi paloja aiheuttavat muun muassa luistavat hihnat, sähköpalot sekä salamat.
”Paloturvallisuuden kannalta on tärkeää puhdistaa uunin suojakuoren ja lämmönvaihtimen väli sinne kertyvästä pölystä ja ilmakanavan kautta väärään suuntaan kulkeutuneista jyvistä ja roskista”, valistaa Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloinsinööri AMK Reijo Houni.
Usein kuivurin ilmakanavat jäävät helposti puhdistamatta. Kanavien etuseinässä olevat luukut on syytä kuitenkin avata, ja imuroida pois kanavien seinille ja pohjalle kerääntynyt pöly.
”Uunista irronneet karstahiutaleet voivat kulkeutua lämminilmakanavaa pitkin ja jopa koneiston läpi poistoilmakanavaan sytyttäen sen pohjalle kerääntyneen pölyn”, Houni kertoo.
Nuohous on tärkeä osa kuivurin huoltoa, sillä piipun huolimaton nuohous kasvattaa paloriskiä. Pitkään puhdistamatta ollut piippu on saattanut kerätä paksun nokikerroksen. Savupiippuun kerääntynyt noki on palamatonta polttoainetta, jonka laatu vaikuttaa palotapahtuman kuumuuteen.
Siksi nuohouksen yhteydessä kaikki irtonainen tavara on saatava pois pannusta ja kanavista. Muutoin voi käydä niin, että seuraavalla käyttökerralla irtonokea ja pölyä täynnä oleva piippu voi syttyä palamaan.
Nykyisen pelastuslain mukaan asiakas voi itse valita haluamansa nuohoajan. Laissa ei ole kuitenkaan mainintaa kuivureiden ja muiden tuotantotilojen öljykattiloiden hoidosta. Laitevalmistajien huolto-ohjeissa kuitenkin ohjeistetaan nuohoamaan kuivureiden ja muiden tuotantorakennusten uunit kerran vuodessa.
Matkakustannuksista syntyviä kuluja voi säästää valitsemalla sellaisen nuohoajan, joka nuohouksen lisäksi pystyy tarkistamaan myös kuivuriuunin kunnon.
Lue tarkemmat ohjeet kuivurin huoltoon ja nuohoukseen Koneviestin nettisivuilta !
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
