Ohita tuotantorakentamisen karikot

”Aina ei tarvitse investoida: hyvä investointi voi olla se, jota ei

tehty”, huomauttaa rakennusinsinööri Markku Kuusinen Uudenmaan elykeskuksesta. Hänen työpöydällään on käynyt vuosien mittaan vajaa 2 000 rakennusta ja rakennelmaa.

Pankit kiinnittävät nyt huomiota velan määrään. ”Taloudellisen tilanteen pitää investoinnin aloitusvaiheessa olla sen verran hyvä, että niin sanottua ylimääräistä velkaa ei ole”, sanoo investointiasiantuntija Antero Stedt Pro Agria Pohjois-Karjalasta.

Myös vakuuksilla on ratkaiseva merkitys. Linja on Stedtin mukaan hiukan kiristynyt.

Rakennuttajan pitää myös pohtia, miten isoon ponnistukseen on valmis lähtemään. ”Tuplalaajennus suhteellisen helppo hallita kokonaisuutena, mutta jos aikoo laajentaa enemmän kerralla,

pitää tiedostaa riski, joka on olemassa.”

1990-luvun lopussa parsinavetat alkoivat

uusiutua pihatoiksi. Nyt tuotantorakentamisessa ei ole Kuusisen mukaan näköpiirissä uutta

innovaatiota. Tuoreita rakennuskohteita

kannattaa kierrellä. Valmistautumiseen

tarvitaan aikaa.

Rakennuttajalle tärkeitä ovat hyvät ja

kokeneet suunnittelijat, työmaavalvoja, laite-

toimittajat ja urakoitsijat. Kuusinen painottaa

hyvän valvojan tärkeyttä. ”Rakennuttaja

tarvitsee oman edustajansa, joka pystyy

valvomaan laatua, se on edunvalvontaa.

Isoissa satsauksissa ei lähtökohtaisesti voi

epäonnistua.”

Urakoitsijat pitää sopia Uudellamaalla ja

Pohjois-Karjalassa vähintään puoli vuotta etu-käteen. Muuten heitä voi olla hankala saada. Lain mukaan urakkasopimuksen saa allekirjoittaa vasta, kun elykeskus on tehnyt investointitukipäätöksen.

Jos ympäristöluvasta joutuu valitus-

kierteeseen, hanke viivästyy 1–2 vuotta ja

yhteistyö urakoitsijoidan kanssa joudutaan

rauettamaan.

Rakennuttajan kannattaa jo alkuvaiheessa päättää, toteuttaako hankkeen itse vai teettääkö sen kokonaisurakkana rakennusliikkeellä, sanoo rakennusmestari Raimo Saarelainen Pro Agria Pohjois-Karjalasta. Näin suunnitteluasiakirjat saadaan

tehtyä oikeaan laajuuteen.

Yleensä rakennuttaja eli viljelijä, viljelijäperhe tai yhteenliittymä pyörittää itse

työmaata: hankkii tarvikkeet ja palkkaa sivu-urakoitsijat tekemään esimerkiksi sähkötöitä.

Kokonaisurakassa viljelijä teettää suunnitelmat ja ostaa niiden toteutuksen

yhdeltä urakoitsijalta, joka sitten hankkii tarvikkeet ja aliurakoitsijan. Tämä on yleensä kalliimpaa.

Julkisessa rakentamisessa kokonaisurakka on tavallinen käytäntö. Saarelaisen mukaan se on tulossa pikkuhiljaa myös maatilapuolelle, kun hankkeiden koko

kasvaa.

Sekamuotona on malli, jossa karjarakennuksen laitetoimittaja tekee myös

rakennuksen, vaikka päätoteuttajan vastuu on rakennuttajalla.

Sopimuksista huolehtiminen on erittäin tärkeää. Niissä on edelleen puutteita.

Esimerkiksi kohteen valvoja voi olla apuna.

”Sanaan luottamisen periaate on ollut joskus aiemmin toimiva. Nykyään pitää

varmistaa oma selustansa ja etunsa urakka- ja suunnittelusopimuksilla”,

Kuusinen sanoo.

Rakennusliikkeen tai urakoitsijan kanssa on sovittava, mitä urakkaan kuuluu

ja mikä on hinta. ”Urakkarajojen määrittely vaatii paneutumista, että ei jäisi osa-alueita, joista ei ole varmuutta, että kenelle se kuuluisi tehtäväksi”, Saarelainen sanoo.

Urakkarajaliitteitä ei maatalousrakentamisessa yleensä ole tehty.

”Piirustuksilla on pystynyt hakemaan rahoituksen ja rakennusluvan, niillä on

lähdetty sopimaan ja tekemään.”

Kuusinen huomauttaa, että sopimuksiin tarvitaan myös aikataulusanktiot.

”Kyse on rahasta. Rakentaminen on liiketoimintaa. Rakennuttajalla, tavaran-

toimittajalla ja urakoitsijalla on jokaisella oma etunsa.”

Maanrakennustöissä on mahdollista säästää: monttuun voi myös palaa rahaa.

Riittävän tarkat pohjatutkimukset säästävät isoilta yllätyksiltä. Pehmeä savikko

ei kanna tai alla onkin kallio, jota pitää räjäyttää tai louhia.

Saarelainen huomauttaa, että yllätyslouhinta sotkee hyvin helposti tiukemmat

aikataulut. Se myös lisää kustannuksia.

”Jos kallion louhiminen on tiedossa, voidaan varautua tekemään kalliosta

mursketta. Kiviaineksia tarvitsee ostaa sen verran vähemmän.”

Rakennuttajan tulee löytää oma tonttinsa kokonaisuudessa, jotta vältytään

loppuunpalamisilta.

”Usein rakennushankkeet hoidetaan kaikkien muiden töiden ohella. Isoissa,

työläissä kohteissa ei voida lähteä siitä, että asiat hoidetaan omana työnä”,

Kuusinen sanoo.

”Suomalainen luonne on kunnianhimoinen, siksi rakentaminen on

lähtökohtaisesti stressaavaa.”

Kiireen keskellä olisi hyvä varata aikaa itselle ja perheelle ja irrottautua välillä

töistä, vaikka liikunnan ja sosiaalisen elämän pariin.

”Yksi itäuusmaalainen tuottaja sanoi hyvin, että maatalous on sadan hehtaarin

yksinäisyyttä.”

Kun työmaa on käynnissä, töiden tulee edetä koko ajan tehokkaasti.

”Luppopäivät vaikuttavat kustannuksiin huomattavasti”, Kuusinen sanoo.

Urakoiden aikataulujen yhteensovittaminen vaatii raakaa laskemista,

rakennuspuolen tuntemusta ja työmaakokemusta. Vaihtoehtona on

asiantuntija-apu.

Jos sivu-urakoitsija ei pääsekään aloittamaan sovittuun aikaan, hänen

osuutensa voi siirtyä eteenpäin pitkällekin, jos väliin osuu toinen urakka.

Urakoitsijan tulo pitää varmistaa: joskus sopimuksia perutaan ja

siirrytään tuottoisampiin kohteisiin.

Talvirakentaminen lisää kustannuksia reilusti, kun iso halli pitää pitää

lämpimänä. Joskus siihen joudutaan tukipäätösten seurauksena.

”Yhden robotin yksikkökoossa rakennuksen pohjapinta-ala 1 500

neliön luokkaa. Talviaikana sellaisen lämmittäminen vie useampi tuhat

litraa öljyä kuukaudessa”, Saarelainen laskee.

Tyhjäkäynti on myrkkyä myös rakennustöiden valmistuessa.

”Tuotanto tulisi nostaa nopeasti parhaalle mahdolliselle tasolle”,

Kuusinen toteaa.

Saarelaisen mukaan suunnitelmiin tulee maatiloilla

muutoksia edelleen luvattoman paljon. ”Ne aina

aiheuttavat oman sählinkinsä työmaalla.”

Robotti ei mahdukaan paikalleen mitoitusvirheen takia,

tai se vaihtuu toiseen, erikokoiseen. Rehukioskia pitää

siirtää. Teräspilarit vaihtuvat betonisiin, niitä tulee harvempaan. Tai sitten vain havahdutaan johonkin, mitä ei ole huomattu aiemmin.

Muutosten tekeminen rakentamisessa on normaalia.

Seurauksena on usein lumipalloefekti: muutos johtaa

toiseen. Silloin pitää pohtia seurannaisvaikutuksia:

kustannuksia, aikataulua ja toteutusta. ”Kaikki on

mahdollista, mutta se maksaa”, Kuusinen sanoo.

Kaikkeen ei voi varautua. Tavarantoimittajan aikataulu voi pettää.”Kun on toimitussopimukset, ajat ja aikataulusanktiot, on helpompi neuvotella kuin kättä päälle

-kaupassa, jossa voi olla tyhjän päällä.”

Teksti: PAULA LIESMÄKI

Piirros: JUKKA PASONEN

Avaa artikkelin PDF