Kultaa, värejä ja mausteita
Monella on pääsiäisen aikaan useita vapaapäiviä, joiden aikana voi kokeilla keittiössä ihan uusia ruokalajeja. Pääsiäisen juhlaperinteet eivät ole läheskään niin velvoittavia kuin vaikka joulun.
Seikkailunhaluinen kokki voikin yllättää vieraat esimerkiksi viiriäisen munilla, intialaisella lammasruualla ja pääsiäistipun värisellä riisillä.
Pasha on juhlava jälkiruoka, jonka voi koristella makeisilla, hedelmillä tai kukilla.
6 annosta
3 tusinaa (36 kpl) viiriäisen munia
3 rkl Maldon-merisuolaa
1 rkl hienonnettua sileä-
lehtistä persiljaa, tuoretta rakuunaa tai ruohosipulia
½ sitruunan raastettu kuori
sellerisuolaa, Himalajan suolaa tai ruususuolaa
nippu retiisejä
Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi ja laske viiriäisen munat varovasti veteen.
Keitä miedolla lämmöllä tasan kolme minuuttia. Nouki munat reikäkauhalla kulhoon, jossa on kylmää vettä. Se estää niitä kypsymästä edelleen.
Sekoita keskenään Maldon-suola, hienonnetut yrtit ja sitruunankuoriraaste. Aseta tarjolle pieneen kulhoon.
Kaada toiseen kulhoon sellerisuolaa tai vaaleanpunaista suolaa.
Kasaa pienet viiriäisenmunat kuorimattomina kulhoon ja toiseen retiisit.
Dippaa kuorittuja munia ja retiisejä suolaan.
6 annosta
3 pientä, kypsää melonia
4 rkl sitruunamehua
400–500 g turkkilaista jugurttia
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoreita mintun lehtiä
Halkaise melonit pitkittäin. Kaavi sisältä siemenet ja kuidut.
Ripottele puolikkaille sitruunamehua.
Kaada jugurtti kulhoon, lisää loppu sitruunamehu, suola, pippuri ja hienonnettu minttu (jätä osa mintusta koristeeksi).
Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Juuri ennen tarjoilua täytä melonin puolikkaat jugurtilla.
Ripottele pinnalle minttusilppua. Tarjoa kylmänä alku- tai väliruoaksi.
4–6 annosta
8 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
50 g kuorittuja manteleita
6 rkl vettä
1 dl öljyä
1 kg lampaanlihakuutioita
10 kokonaista kardemummansiementä
6 kokonaista neilikkaa
pätkä kanelitankoa
2–3 sipulia silputtuna
1 tl jauhettua korianterin-siementä
2 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
1 mm cayennepippuria
1 ½ tl suolaa
2–3 dl ruokakermaa
1 dl vettä
½ tl garam masalaa
Kuori valkosipulinkynnet ja kuori sekä paloittele inkivääri.
Laita valkosipuli, inkivääri, mantelit ja 6 ruokalusikallista vettä tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.
Kuumenna öljy isossa, paksupohjaisessa padassa.
Asettele lihapaloja kuumaan öljyyn yhteen kerrokseen ja ruskista palat joka puolelta.
Nostele ruskistetut palat pois padasta ja jatka, kunnes kaikki lihapalat ovat ruskeita.
Laita kuumaan öljyyn kardemumma, neilikat ja kanelitanko. Muutamassa sekunnissa neilikat alkavat paisua.
Lisää hienonnettu sipuli ja sekoittele, kunnes sipulikin on ruskehtavaa.
Vähennä lämpöä ja lisää maustetahna tehosekoittimesta sekä korianteri, jeera ja cayennepippuri.
Sekoittele sipuli-mausteseosta 3–4 minuuttia. Lisää pataan lihapalat ja kaikki neste, joka on mahdollisesti irronnut lihasta.
Mausta suolalla ja lisää ruokakermaa sekä 1 desilitra vettä. Kuumenna kiehuvaksi, peitä kannella ja hauduttele lihaa pehmeäksi noin tunnin ajan. Sekoittele välillä.
Kuori pinnalle nousevaa rasvaa pois. Ripottele ruokaan lopuksi garam masala ja sekoita.
Ruokaan jää kokonaisia mausteita, mutta niitä ei ole tarkoitus syödä.
Tarjoa vaikka sahramiriisin kanssa.
4 annosta
4 dl pitkäjyväistä riisiä
1 l vettä
hyppysellinen sahramia
½ tl suolaa
nokare voita
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää siivilässä huuhdottu riisi, hyppysellinen sahramia ja suolaa.
Keitä kannen alla hiljalleen noin 15 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Mausta voinokareella.
3 munankeltuaista
2 dl sokeria
500 g maitorahkaa
100 g voita
2 dl vispikermaa
vaniljatanko
1 dl silputtuja rusinoita
½ dl mantelirouhetta
Pashan valmistuksessa kannattaa käyttää vesihaudekattilaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi kattilan haudeosassa.
Lisää rahka, pehmeä voi, kerma ja vaniljatanko.
Kuumenna seos lähes kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen.
Vesihaudekattilassa lämpötila nousee noin 85 asteeseen puolessa tunnissa.
Silloin kauhasta valutettu massa jättää pintaan erottuvan kuvion.
Kiehumista pitää varoa, ettei massa juoksetu.
Poista vaniljatanko, lisää rusinat ja mantelirouhe.
Kaada jäähtynyt massa sideharsolla vuorattuun pashamuottiin tai siivilään. Pane kevyt paino päälle. Nosta muotti sopivaan astiaan, johon neste saa valua.
Päivän tai parin kuluttua nostele harson reunat pois pashan päältä ja kumoa se lautaselle. Irrota muotin osat ja harso varovasti. Koristele suklaamunilla tai säilykehedelmillä.
MARIA KING
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
