Banaaninkuoret tankkiin ja menoksi: vaasalaiset huristelevat nyt biojätekaasulla toimivilla busseilla
Ruuantähteet ja jäteveden liete ruokkivat Vaasan uusia busseja. Stormossenin jätekeskuksen biokaasuasemalla voi tankata myös henkilöautoja.
Biokaasubussit otettiin käyttöön maanantaina Vaasassa. Liikennepäällikkö Mika Joki tankkasi maanantaina kaasua uuteen bussiin. Kuva: Johannes TervoVaasan kaupunki otti tänään käyttöön 12 uutta kaasubussia, jotka käyttävät polttoaineenaan kotitalouksien biojätteestä ja jäteveden lietteestä valmistettua biokaasua. Samalla avattiin myös Vaasan seudun ensimmäinen liikennekaasun tankkausasema Mustasaaressa sijaitsevalla Stormossenin jätekeskuksella.
Vaasan kaupungin suunnittelupäällikön Pertti Hällilän mukaan Vaasan biokaasubussiprojekti on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
"Se edistää merkittävällä tavalla kotimaisen puhtaan teknologian käyttöönottoa koko alueella, niin biokaasun tuotannon, jakelun kuin liikennekäytönkin osalta. Saimme tästä hankinnasta Motivan kunniamaininnan cleantechin käyttöönoton edistämisestä."
Biokaasubussit on valmistanut Scania.
"Näillä 12 biokaasubussilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita 280 000 diesellitran verran vuodessa. Hiilidioksidipäästöt ovat samaa luokkaa kuin täyssähköautojen, joiden käyttövoimasähkö on tuotettu tuulivoimalla", kertoo Hällilä.
Biokaasubusseilla ajetaan kaupungin eniten liikennöidyillä linjoilla. Stormossenille avatulla henkilöautojen tankkauspisteellä on kapasiteettia noin tuhannen kaasulla käyvän henkilöauton tankkaukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
