”Porsaat eivät ole edes syntyneetkinkun hintaa päätettäessä”
Kaupan ja teollisuuden väliset kohtuuttomat sopimukset pitää saada kiireesti avattua, toteaa naudanlihan tuottaja Jukka Kauppinen. Kauppinen on myös Itä-Suomen MTK-liittojen lihavaliokunnan puheenjohtaja.
”Ei ole oikein, että tammi-helmikuussa neuvotellaan jo seuraavan joulun kinkkujen hinnat. Porsaat eivät ole edes syntyneet, kun ne jo hinnoitellaan valmiiksi.”
Itä-Suomen liitot julkistivat lauantaina yhteisen kannanoton, jossa ne vaativat kaupan ja teollisuuden pitkien sopimusten purkamista ja uusia hintaneuvotteluja, joissa otetaan huomioon tuotantokustannusten raju nousu.
Tiedotteen mukaan kotimainen lihateollisuus ja kaupan ketjut ovat tehneet jo kesällä ensi vuoden puolelle ulottuvia hintasopimuksia.
HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen totesikin perjantain MT:ssä, että myös lihan tuottajahintojen tulisi elää samalla tavoin kuin tuotantopanosten hinnat vaihtuvat maailmanmarkkinoilla nopeasti.
Tuottajaliitot vaativat myös Kilpailuvirastoa puuttumaan pikaisesti ongelmiin, jotka se toi esiin tammikuussa julkaisemassaan selvityksessä.
Kauppa hyödyntää viraston selvityksen mukaan vahvaa ostajan asemaansa useilla kyseenalaisilla tavoilla, jotka vaikuttavat terveeseen ja toimivaan kilpailuun. Ruuan hintaan vaikuttavia toimia ovat muun muassa vastikkeettomat hyllymaksut ja riskien siirto tavarantoimittajille.
Jukka Kauppinen pelkää, että on enää viikkojen kysymys, kun moni sika- ja nautatila joutuu korkeiden kustannusten vuoksi lopettamaan tuotannon kannattamattomana.
”On tiloja, jotka ovat pankin vaatimuksesta joutuneet ajamaan tuotantoa alas. On tehty niinkin nopeita päätöksiä, että vaikka keväällä on tehty rehut siiloon, niin nyt on jo navetta tyhjä.”
Kauppisen muistuttaa, että jos tilojen määrä vielä putoaa, vie eläinten kierron mukaisesti neljä vuotta ennen kuin naudan lihantuotanto saadaan jälleen lähellekään kotimaista kysyntää vastaavaa tasoa. Hän myös ennustaa, että lihakarjatilojen sukupolvenvaihdoksia ei nykyisellä kannattavuusrakenteella juuri enää nähdä.
”Nuoret eivät pysty ostamaan tiloja ja pitämään kotieläintiloja. Ja kaikki, mitä on saatu säästöön eläkepäiviksi, on monella tilalla jo mennyt”, Kauppinen pelkää.
Itä-Suomen MTK-liitot laskevat, että lihakiloa kohden kustannukset ovat kahdessa vuodessa kohonneet naudalla 90 senttiä ja sianlihalla 55 senttiä. Tuottajahinnat ovat liittojen mukaan polkeneet käytännössä paikallaan, koska saadut korotukset ovat vastanneet alle puolta kustannusten noususta.
KAIJALEENA RUNSTEN
JUKKA KAUPPINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
