KOULUPÄIVÄKIRJA Ruutuhyppyä opetushallinnossa

Koulupihojen kevätasfaltilta paljastuvat taas ne tutut ruutuhyppelykuviot. Eipä muuta kuin avainnippupantin heitto vapaaseen ruutuun ja mukava leikki päälle.

Kouluhallinnossa on ollut käynnissä tämä ruutuhyppely jo useita vuosia, eikä se ole ollut yhtä kaunista seurattavaa.

Aloitetaanpa esimerkkien seulonta vaikkapa tästä: koulupuolue varasi opetusministerin tyhjän ruudun, tulevien vuosien ehkä tärkeimmän hallinnonalan, sivistyksen. Siihen ruutuun heitti avainnippunsa Sari Sarkomaa (kok.). Mutta hän jättikin leikin kesken. Perustelut ovat vastaanpanemattomat ja kauniit: perhe työelämän edelle. Mutta saman puolueen poliittinen johtoajatus vaatii kotiäitejä työelämään, siis heitä, joille äidin läsnäolo ja lapsen hoito kotona on tärkeintä. Valtapelillä oli ruma tausta.

Sarkomaan vapaaseen ruutuun hyppäsi Henna Virkkunen (kok.), joka taitaa olla lähihistoriamme heikoin opetusministeri. Draaman saaminen opetusaineeksi taisi läpäistä ainoana hänen nimikkoteeseistään. Mutta sen jälkeen koko koulu on ollut yhtä draamaa.

Hänen kouludraamansa jatkuu kuntaministerinä, jolloin koko koululaitos odottaa siirtoa niihin kuuluisiin suurkuntiin. Eläydypä siinä lähikoulujen opettajien ammattiin. Tai vanhempien, kun he miettivät, mihin heidän lapsensa kuljetetaan.

Entä sitten ruudut Opetushallituksen pääjohtaja ja opetusministeriön kansliapäällikkö. Niissä ruuduissa onkin ollut hyppelyä. Demariministeri ei antanutkaan jatkoa opetushallinnon viime aikojen ehkä kyvykkäimmälle pääjohtajalle eli Jukka Sarjalalle, peruskoulumiehelle. Nimitystulos oli surkea, hänen suosikkinaisensa ei tullut toimeen edes oman virastonsa kanssa ja hänet vaihdettiin.

Koulupuolue kokoomus halusi säilyttää kouluhallinnon värisuoransa. Niinpä Opetushallituksessa käväisi mies joka hyppäsikin pääministerin esikuntaan. Tilalle tullut demaripääjohtaja tähyili kansliapäälliköksi. Ei valittu.

Nyt on vuorossa kouluhallinnon demarivärisuora: opetusministeri, Opetushallituksen pääjohtaja, kansliapäällikkö. Mutta sekin on käymistilassa.

Täytyy vain kysyä, millainen on mieliala kenttäkoulussa, kun jatkuvasti kysytään, vaihtaako puolue opetusministerin, jonka saavutuksia ja kykyjä epäillään sekä omien että kenttäkoulun joukoissa.

Usein käy niin, että kun kello soi ja pitäisi lähteä tunnille ja tehtäviin, ei millään haluttaisi lopettaa ruutuhyppelyä. Kouluhallinnon ruuduissa on käynyt juuri näin. Mihin kello on kutsunut? Jaa-a, lista on pitkä. On homekouluja, kiusausta, suuret opetusryhmät, koulu odottaa kuntauudistusta että miten opetukselle käy, nuorten syrjäytyminen vaatisi ammattikoulupaikkoja, mutta niitä karsitaan. Ja jotakin innoitusta koulu tarvitsisi juuri nyt, kun se on historiansa ehkä syvimmässä lamassa. Se on koulupolitiikan johtajien vastuulla.

Mutta nyt peräti opetusministeri hyppelee yksin ruudussaan ja odottaa, kutsutaanko hänet kokonaan leikistä pois.

Avaa artikkelin PDF