Naudanliha vie suurimman potin EU:n tuotantoon sidotuista tuista
Naudanliha on EU:n jäsenmaiden eniten tuotantoon sidotuilla tuilla suosima tuotantosuunta. Maito tulee toisena. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
Naudanlihan tuotantoa pidetään monessa EU:n jäsenmaassa tärkeimpänä tuotantosuuntana. Näin voi päätellä siitä, että naudanliha vie suurimman potin EU-maiden tuotantoon sidotuista tuista.
Naudanlihan tuen on valinnut 24 jäsenmaata ja siihen kuluu 42 prosenttia vuoden 2015 tuotantoon sidotusta tuesta, noin 1,7 miljardia euroa.
Toiseksi eniten maksetaan maitotuotteille (19 maata, 20 prosenttia ja reilu 800 miljoonaa euroa) ja kolmanneksi eniten lampaan- ja vuohenlihalle (22 maata, 12 prosenttia ja noin 450 miljoonaa).
”Se kertoo, mitkä sektorit tuotantoon sidottua tukea tarvitsevat ja mitkä koetaan jäsenmaissa tärkeiksi”, neuvotteleva virkamies Juha Palonen maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.
Esimerkiksi Ranska maksaa tuotantoon sidottua tukea 15 prosenttia suorista tuista. Yli puolet siitä menee naudanlihalle.
Tuotantoon sidottu tuki on yksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan capin työkaluista, joiden avulla jäsenmaat voivat edistää oman maan maataloutta.
Kuusi jäsenmaata hakee tuotantoon sidottua tukea hyvin vähän.
”Ne ovat maita, jotka uskovat viljelijöiden saavan tulonsa markkinoilta”, Palonen sanoo.
Maat ovat Tanska, Liettua, Irlanti, Hollanti, Itävalta ja Britannia.
Kaikkiaan tuotantoon sidottuja tukia on noin kymmenen prosenttia suorista tuista.
Suorista tuista 30 prosenttia on pakko laittaa viherryttämiseen. Nuorille tuottajille täytyy erityisesti suunnata yksi tai kaksi prosenttia suorista tuista. Suomi osoittaa nuorille yhden prosentin.
Loppuosan tukipotista jäsenmaat voivat valita komission asettamasta paletista.
Suomen keinovalikoima on yksi monipuolisimmista. Se johtuu osaksi 141-tuen päättymisestä. Tavoitteena on, että 141:n tasoinen tuki toteutuisi myös uuden capin aikana vuosina 2015–2020.
Suomi haluaa sitoa tukea tuotantoon niin paljon kuin mahdollista.
Perussääntöjen mukaan tuotantoon voi sitoa korkeintaan 13 prosenttia suorista tuista. Sen päälle jäsenmaat voivat vielä valita kaksi prosenttia proteiinintuotantoon sidottuja tukia.
Suomi aikoo maksaa 20 prosenttia. Ylimenevälle viidelle prosentille tarvitaan erikseen lupa komissiolta.
”Meillä on korkeat tuotantokustannukset ja jos tukea ei ole sidottu tuotannon määrään, tuotanto vähenee”, Palonen perustelee Suomen valintaa.
Myös Portugali ja Belgia haluavat ylittää 15 prosentin rajan.
Komission päätöstä odotetaan kesäkuun loppuun mennessä.
Lisäksi Suomi yrittää esimerkiksi turvata riittävän pinta-alan sokerin tuotannolle.
Suomella on myös metsäpoikkeus, jossa osa metsäalasta korvaa ekologisen alueen vaatimusta viherryttämisessä. Poikkeus on myös Virolla, Latvialla ja Ruotsilla.
Uudessa capissa jäsenmaat voivat rajoittaa yksittäisten tilojen saamaa tukea. 150 000–600 000 tukikaton tilalle on asettanut yhdeksän maata.
Suomella on käytössä vain komission asettama leikkuri. Yli 150 000 euron menevästä tuesta leikkautuu viisi prosenttia.
Komissio on laskenut tukileikkurin vähentävän tukia 558 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
