UUTISTAUSTA Yhteistyö ahdingossa
Ulkomaankauppaministerinä ollessaan Paavo Väyrynen käytti silloisen pääministerin järjestämässä Venäjä-seminaarissa puheenvuoron, jossa hän moitti Venäjän aluekehitysministeriön toimintaa: Se oli alkanut vaikeuttaa siihen asti hyvin toiminutta ja tuloksellista alueellista yhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä.
Tuon yhteistyön moottoreina toimivat taloudelliset yhteistyökomiteat, jotka antoivat suomalaisille yrityksille mahdollisuuden olla suoraan yhteydessä Venäjän alueviranomaisiin, päästä perille heidän toiveistaan ja suunnitelmistaan sekä tehdä sopimuksia suoraan heidän kanssaan. Ministeriö halusi keskittää hankkeiden käsittelyn Moskovaan.
Väyrynen ei sitä suoraan sanonut, mutta me kuulijat ymmärsimme kyllä: Läpeensä korruptoituneessa maassa ne viranomaiset, jotka valtion varallisuuden uusjaossa ovat kokeneet jääneensä vähäisemmälle osalle, ovat ulkomaista rahaa haistaessaan valmiit tunkemaan kätensä pieniinkin taskuihin.
Rahanvirtojen harvetessa saalistus kohdistuu yhä pienempiin noroihin. Venäjän aluekehitysministeriön silmätikuksi on nyt joutunut Suomesta käsin Venäjällä asuvien sukulaiskansojen parissa tehtävä kulttuurinen ja kielellinen hankeyhteistyö.
Tätä työtä ovat Suomessa vuodesta 1994 hallinnoineet ja koordinoineet M.A. Castrénin seura sekä sukukansaohjelman neuvottelukunta. Sen kummeina toimivat aikanaan keskustalaiset kulttuurivaikuttajat Jaakko Numminen ja Kalervo Siikala. Työn selkäranka on eduskunnan hyväksymä sukukansaohjelma. Vielä vuonna 2009 silloinen hallitus ilmoitti Venäjä-toimintaohjelmassaan, että Suomi tukee Venäjällä asuvia suomalais-ugrilaisia kansoja nimenomaan sukukansaohjelman kautta.
Sitten Venäjän aluekehitysministeriö kiinnostui asiasta. Ei niin, että se olisi tarjonnut Venäjän omia varoja suomalais-ugrilaisten kansojen kielen ja kulttuurin elvyttämiseksi. Se vaati itselleen oikeutta tutkia suomalaisten kaavailemat hankkeet etukäteen. Ahdingossaan Castrénin seura kääntyi sekä ulko- että opetusministeriön puoleen.
Ulkoministeriön kanta oli selvä: hankekuvauksia ei pidä Moskovaan lähettää, vaan toimintaa jatkaa kuten tähänkin asti. Opetusministeriö sen sijaan taipui heti. Se vaati kesällä 2011 seuraa ja sukukansaohjelman neuvottelukuntaa laatimaan Venäjän aluekehitysministeriötä varten konseption suomalais-ugrilaisen yhteistyön suuntaviivoista. Sellainen toimitettiin.
Opetusministeriön ja aluekehitysministeriön välisiä neuvotteluja ”konseption konkretisoimisesta” käytiin pitkin syksyä 2012. Toimijoille ei niiden edistymisestä juuri kerrottu. Viime toukokuussa ne valittivat asiasta vastaavalle kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle, että neuvotteluista ”saadut niukat tiedot osoittavat, että aluekehitysministeriö pyrkii lisäämään yhteistyön keskusjohtoisuutta ja vaikuttamaan myös suomalaisen osapuolen toimiin”.
Ne pyysivät Arhinmäkeä vastaamaan kysymykseen: ”Mikä on näkemyksenne sukukansaohjelman tulevaisuudesta ja sisällöstä muuttuvassa toimintaympäristössä Venäjällä ja Suomessa”. Ministeri ei vastannut koskaan.
Hänen sijastaan vastauskirjeen allekirjoittivat ministeriön valtiosihteeri ja virkamies. Siitä käy ilmi, että toimintaympäristössä oli Venäjällä tapahtunut ”muutoksia” ja venäläisten kanssa oli kuukausitolkulla neuvoteltu siitä, ”miten ne tulevassa yhteistyössä on syytä ottaa huomioon”.
Alkuvuodesta ministeriö muutti sukukansojen parissa tehtävään työhön myönnettävien valtionapujen hakukäytäntöä, teki selväksi, että avustuksia myönnettäisiin vastedes vain ”Venäjän kanssa” tehtävään yhteistyöhön, ja että Suomi–Venäjä-seuralla ja sen kulttuurifoorumilla olisi jatkossa yhteistyössä nykyistä keskeisempi rooli.
Viron parlamentti teki vuonna 2011 aloitteen, jonka mukaan lokakuun kolmatta viikonloppua vietettäisiin vuosittain Virossa, Suomessa ja Unkarissa suomalais-ugrilaisten sukulaiskansojen kunniaksi. Unkarin parlamentti hyväksyi aloitteen tänä vuonna lähes yksimielisesti. Miten sen mahtaa käydä Suomessa?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
