Viiden vuorokauden sää Lumitilanne Sää eilen Ajoittainsateita
SÄÄRINTAMA LIIKKUU LOPPUVIIKON aikana maamme yli niin, että perjantaina etelä on pilvinen ja sateinen, sunnuntaina Lappi. Sade tulee osittain lumena, maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen vetenä. Rintaman etu- ja jälkipuolella on enimmäkseen poutaa ja ajoittain jopa selkeää. Alkuviikolla etelään saapuu seuraava sadealue.
SÄÄ LÄMPENEE VIIKONLOPPUNA maan etelä- ja keskiosassa +5 ja +10 asteen välille, paikoin päästään jopa noin 15 asteeseen. Maan pohjoisosassa päivän ylin lämpötila on enimmäkseen 0 ja +6 asteen välillä. Jakson lopulla sää uudestaan viilenee. Yölämpötilat ovat pohjoisessa 0 ja -10 asteen välillä ja selkeimpinä öinä pakkasta mitataan myös Etelä-Suomessa. Jakson ennustettu sademäärä on maan etelä- ja länsiosassa 10–30 milliä, muualla pääosin 3–10 milliä, Pohjois-Lapissa 0–3 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN AIKANA sää on epävakaista. Suomeen alkaa virrata jälleen lämpimämpää ilmaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
