Myrsky painanut jäitä Perämeren pohjukkaan – alukset tarvitsevat murtajien apua
Rauman ja Porin edustalla luotsaus on jouduttu kovan tuulen vuoksi keskeyttämään. Matkustajaliikenteessä on ollut viivästyksiä.Talvimyrsky on haitannut laivaliikennettä Suomen rannikolla.
Liikenneviraston Länsi-Suomen meriliikennekeskuksen mukaan alukset ovat tarvinneet jäänmurtoapua, kun Perämerellä myrskytuuli on painanut jäitä Perämeren pohjukkaan ja aiheuttanut jäähän ahtautumia.
Selkämerellä luotsaus on jouduttu kovan tuulen vuoksi keskeyttämään Rauman ja Porin edustalla. Alukset odottavat sääolojen paranemista avomerellä tai ankkuripaikoilla.
Matkustajaliikenteessä myrsky on aiheuttanut myöhästymisiä.
Varsinaisen aallokon lisäksi myöhästymiset ovat johtuneet siitäkin, että kapteenit ovat yrittäneet ajaa hitaampaa matkustajien mukavuuden vuoksi, kertoo tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström STT:lle.
Viking Linen M/S Gabriella saapui puoli tuntia myöhässä Helsinkiin. Mariella puolestaan on puolitoista tuntia myöhässä. Sen pitäisi saapua Tukholmaan klo 11.45 paikallista aikaa.
Viking Grace ja Amorella jättivät yöllä väliin Långnäsin sataman Ahvenanmaalla. Satama on Boijer-Svahnströminin mukaan niin avoin, että kovalla tuulella laituriin kiinnittyminen on hankalaa.
Myrsky on aiheuttanut laivoille myös fyysisiä vahinkoja.
Tallinkin Romantika-lautan tutka-antenni ja keulaikkuna saivat vaurioita myrskyssä viime yönä. Tallink Siljan mukaan aluksella tilanne säilyi miehistön hallinnassa, ja laiva jatkoi vaurioitumisesta huolimatta matkaansa kohti Riikaa.
Onnettomuuden syytä tutkitaan, mutta se vaikuttaa yhtiön mukaan samanlaiselta kuin laivan sisaralus Victoria I:llä joulukuussa 2015.
Silloin laiva kääntyi takaisin Tallinnaan sen jälkeen, kun sen aluksen ikkunat rikkoutuivat, kun niihin osui myrskyssä irronnut aluksen tutka-antenni.
Viking Grace sai eilen kosmeettisen vaurion autokannen alapuolelle, kun tuuli työnsi aluksen laituriin Maarianhaminassa.
"Vaurio tarkistettiin ulkoa ja sisältä, mutta se jäi kosmeettiseksi haitaksi. Mitään vaaratilannetta ei aiheutunut", Boijer-Svahnströmin kertoo.
Myrsky on nostattanut Pohjois-Itämerellä poikkeuksellisen korkeita aaltoja. Yksittäiset aallot ovat todennäköisesti olleet jopa 14-metrisiä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Merkitsevä aallonkorkeus on ollut 8,2 metriä. Yhtä korkeita aaltoja on mitattu viimeksi vuonna 2004 Rafael-myrskyn yhteydessä.
"Myrsky ei sinänsä ole ollut hirvittävän kova, mutta aallokkoa on kasvattanut se, että tuuli on puhaltanut Itämerta pitkin Pohjois-Itämerelle sopivasta suunnasta hyvin pitkän aikaa", kertoo päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta.
Myrskyn odotetaan laantuvan läntisillä merialueilla iltapäivää kohti. Suomenlahden länsiosassa, Pohjois-Itämerellä ja Ahvenanmereltä Selkämerelle voi vielä myrskytä paikoin 24 metriä sekunnissa.
Maa-alueella Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaasta etelätuulesta Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.
"Ilmatieteen laitoksella maa-alueella on kyse keltaisen varoitusluokan myrskystä, joka on aika tavanomainen. Sähkökatkojen lisäksi mitään laajempaa häiriötilannetta ei ole tullut ilmi."
Sähköttä on tänään ollut enimmillään noin 5 500 taloutta eri puolilla maata. Tällä hetkellä sähköttömiä talouksia on 1 300 taloutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

