Energiaveron palautus haettava 2.3. mennessä
Energiaveron palautusta haetaan lomakkeella 3311, myös sähköisesti, viimeistään 2.3.2015.
Energiaveron palautuksen hakuaikaan ei saa määräajan pidennystä. Vaikka olisi saanut itse tuloveroilmoitukseen määräajan pidennyksen, se ei koske energiaveron palautusta.
Verohallinto on lähettänyt hakulomakkeen maataloudenharjoittajille 2-lomakkeen kanssa samassa postituksessa.
Palautusta voi hakea kuka tahansa verovelvollinen tai niiden yhteenliittymät, jotka harjoittavat maataloutta ammattimaisesti. Hakijana voi olla luonnollinen henkilö, myös yleisesti ja rajoitetusti verovelvollinen, kuolinpesä, yhteisö, yhteisetuus ja yhtymä.
Hakijan tulee ilmoittaa hakemuksessaan peruste, jolla hän katsoo olevansa ammattimainen maataloudenharjoittaja.
Palautukseen ovat oikeutettuja ne maatalouden harjoittajat, joille on verovuoden aikana maksettu Euroopan unionin suoria tukia, luonnonhaittakorvausta, maatalouden ympäristötukea tai peltoalaan, eläinmäärään, tuotantomäärään, tuotannosta irrotetun tuen viitemäärään tai puutarhatuotteiden varastomäärään perustuvaa kansallista tukea.
Myös viljan kuivaaja on ammattimainen maataloudenharjoittaja, vaikkei tälle olisikaan maksettu edellä mainittuja tukia.
Maa- ja metsätalousministeriö antaa vuosittain verohallinnolle tiedot verovelvollisista, joille on maksettu tukea. Palautushakemuksen hyväksyminen edellyttää, että hakija on nimenomaan se, jolle tuki on myönnetty.
Valmisteveron palautusta maksetaan hakijan verovuoden 2014 aikana maataloudessa käyttämästä ja Suomessa verotetusta kevyestä polttoöljystä 6,65 senttiä litralta, raskaasta polttoöljystä 7,59 senttiä kilolta, biopolttoöljystä 6,65 senttiä litralta ja sähköstä 1,20 senttiä kilowattitunnilta.
Dieselöljy ei oikeuta palautukseen.
Veroa ei palauteta, jos sen määrä on alle 50 euroa.
Energiatuotteiden valmisteveron palautukset ovat maatalouden verotettavaa tuloa, ja ne ilmoitetaan 2-lomakkeen etusivulla kohdassa I Laskelma maatalouden verotettavasta tuloksesta kohdassa 3: Muut lisäykset.
Hakemuksessa ilmoitetaan maataloudessa verovuoden aikana käytetty kevyt ja raskas polttoöljy sekä biopolttoöljy. Palauttamista koskevassa laissa tarkoitettu maatalous eroaa verotuksessa tarkoitetusta maataloudesta.
Palautukseen oikeuttavaa maataloutta ovat hakijan omalla tilalla tapahtuva maatalous- ja puutarhakasvien viljely, kotieläintuotteiden tuotanto ja tuotantoeläinten pito, mehiläistalous ja hevostalous sekä lisäksi kesannointi, viljelemättömän pellon säilyttäminen hoidettuna, tilalla tuotettujen maatalous- ja puutarhatuotteiden varastoiminen, kauppakunnostus ja pakkaaminen sekä viljankuivaus.
Viljankuivaus oikeuttaa palautukseen riippumatta siitä, missä toimintaa harjoitetaan tai kenen viljaa kuivataan, eli sen mukaan esimerkiksi maamiesseurojen harjoittama viljankuivaus oikeuttaa palautukseen.
Palautukseen ei oikeuta yksityistalous, metsä- ja porotalous, koneurakointi, maatilamatkailu, maatilalla tapahtuva vuokraustoiminta tai muu toiminta, joka ei ole palauttamista koskevassa laissa tarkoitettua maataloutta.
Palautukseen eivät oikeuta sahaustoiminta ja muu puutavaran jatkojalostus, maa-ainesten otto tilan ulkopuolelle tapahtuvaa myyntiä varten, torilla tai tilan ulkopuolella tapahtuva maataloustuotteiden myynti eikä turkistarhaus tai kalastus.
Hakemuksella ilmoitetaan maatalouteen käytetty I-veroluokan mukainen sähkö. Hakemuksessa ei erotella kasvihuoneviljelyssä tai muussa maataloudessa käytettyä sähköä, vaan hakemuksella ilmoitetaan yhteensä maatalouteen käytetty I-veroluokan mukainen sähkö.
Sähköstäkään ei ilmoiteta yksityiskäyttöä tai muuta käyttöä, joka ei oikeuta valmisteveron palautukseen.
Oikeus energiaveron palautukseen tulee voida todeta hakijan kirjanpidosta ja muistiinpanoista.
Hakulomakkeella ilmoitetaan aina verovuoden aikana käytetty energia.
Sillä ei ole merkitystä, milloin energia on hankittu tai maksettu.
Maataloudenharjoittaja voi arvioida maatalouden keskimääräisen vuotuisen käytön esimerkiksi kolmen vuoden ajalta ja ilmoittaa sen perusteella verovuoden aikana maatalouteen käyttämänsä energian/energiatuotteen määrään.
Arvioinnin voi perustaa verotuksessa hyväksyttyyn kulujakoon.
Jos hakijan harjoittama maatalous koostuu vain sellaisesta maataloudesta, joka oikeuttaa kokonaisuudessaan valmisteveron palautukseen, hakija voi vähentää kokonaiskulutuksesta sen energiamäärän, jota ei ole pidetty verotuksessa vähennyskelpoisena yksityiskäytön johdosta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
