Yritysmyynti tuotti verotilaston kärkipaikan
EK:n Häkämies tienasi entiseen tapaan eniten työmarkkinajohtajista, Palola ja Fjäder ohittivat Lylyn ay-johtajista.Viime vuonna eniten verotettuja tuloja saivat Hannu Hukkanen ja Tomi Kuntze, joiden tulot kertyivät salolaisen valaisinalan yrityksen Ledilin myynnistä.
Hukkasen verotettavat pääoma- ja ansiotulot olivat yhteensä lähes 27,9 miljoonaa euroa. Kuntzen kokonaistulot olivat lähes yhtä suuret. Molemmilla summa kertyi lähes pelkästään pääomatuloista.
Molemmat maksoivat veroja ja muita maksuja suunnilleen 9,1 miljoonaa euroa.
Kolmanneksi eniten ansio- ja pääomatuloja sai remonttialan yrittäjä Kimmo Riihimäki, 24,6 miljoonaa euroa. Neljäntenä listalla oli muun muassa Sammon hallitusta johtava Björn Wahlroos, jonka yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot olivat noin 18,7 miljoonaa euroa.
Kymmenen suurituloisimman kärkeen mahtui vain yksi nainen: perheyritys Harvian Sari Harvia-Jyllinmaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen tulot nousivat viime vuonna 362 000 euroon.
Ammattiyhdistysten puolella kovimpiin vuosituloihin ylsi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, jonka tulot ylsivät 249 000 euroon.
SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn tulot olivat 191 000 euroa ja Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin 216 000 euroa.
Uutista on täydennetty kello 13.30 Hukkasen ja Kuntzen maksamien verojen määrällä.
Kymmenen kärki
1. Hukkanen Hannu Tapani, myi enemmistön valaisinalan yrityksestä Ledilistä, pääomatuloja 26,7 miljoonaa euroa, ansiotuloja 1,2 miljoonaa euroa
2. Kuntze Tomi Mikael, Hukkasen yhtiökumppani valaisinalan yrityksessä Ledilissä, pääomatuloja 26,7 miljoonaa euroa, ansiotuloja 1,2 miljoonaa euroa
3. Riihimäki Kimmo Sakari, Hämeen Laaturemontin toimitusjohtaja, myi yhtiön enemmistön, pääomatuloja 24,5 miljoonaa euroa, ansiotuloja 37 000 euroa
4. Wahlroos Björn Arne Christer, Sammon hallituksen puheenjohtaja, pääomatuloja 18,1 miljoonaa euroa, ansiotuloja 610 000 euroa
5. Terentjeff Jorma Kalevi, teollisuusneuvos, pääomatuloja 16,2 miljoonaa euroa, ansiotuloja 48 000 euroa
6. Väisänen Kim Jarkko Kristian pääomatuloja 15,4 miljoonaa euroa, ansiotuloja 158 000 euroa
7. Kyöstilä Kyösti Tapio, pääomatuloja 15,3 miljoonaa euroa, ansiotuloja 73 000 euroa
8. Koskinen Jari Sakari, pääomatuloja 14,8 miljoonaa euroa, ansiotuloja 58 000 euroa
9. Harvia Risto Tapani, pääomatuloja 14 miljoonaa euroa, ansiotuloja 51 000 euroa
10. Harvia-Jyllinmaa Sari Päivikki, pääomatuloja 13,8 miljoonaa euroa, ansiotuloja 38 000 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
