Naapurimaista on löytynyt hullun lehmän taudin kaltaista hirvieläinten näivetystautia – "Jos se tulisi Suomeen poronhoitoalueelle, hässäkkä olisi kauhea"

Zoonoosien tutkiminen on vienyt Heikki Henttosta ympäri maailmaa. Kuva on Burjatiasta, Baikalin ja Mongolian välistä vuonna 2005. 

Myyräekinokokki ja hirvieläinten näivetystauti ovat uusia eläinperäisiä tautiuhkia, joista on jo tehty havaintoja Suomen lähialueilta.

Hirvieläinten näivetystauti (CWD) on hullun lehmän taudin kaltainen tarttuva sienimäinen aivosairaus, joka ei ole vielä tarttunut ihmiseen. Makakiapinaan se on tarttunut kokeellisissa tutkimuksissa. Norjan tunturipeuroista CWD:tä on jo löytynyt.

"Jos se tulisi Suomeen poronhoitoalueelle, hässäkkä olisi kauhea", Metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen pohtii. Hän perehtyy eläimistä ihmisiin tarttuvien zoonoosien ekologiaan kirjassaan Tauteja luonnosta.

Ilmastonmuutos vauhdittaa loisten ja taudinaiheuttajien leviämistä.

Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että ainakin 60 prosenttia uusista taudeista on zoonoottisia. Eläinperäisiä ovat myös pahamaineiset zika ja ebola, joka tarttuu ihmisestä toiseen.

Suomen zoonooseista Henttonen on eniten huolissaan punkkitaudeista. "Kyse ei ole vain aivokuumeesta ja borrelioista, vaan punkeissa on paljon muutakin. Osa ongelmaa on punkkien aiheuttama psykologinen vaikutus. Voiko mennä metsään ja niin edespäin?"

Henttonen toivoo, että Ranskassa kehitetty, jo ihmisillä testattava Borrelia-rokote tuo ratkaisun pelättyyn tautiin.

Vuosien varrella Henttonen on kärsinyt useammastakin zoonoosista. Myyräkuumeen hän sairasti alta pois 1970-luvun alussa pyydystettyään eläviä metsämyyriä pro gradu -tutkimukseensa. Silloin myyräkuumeesta ei vielä paljon tiedetty.

Myyrien ulostepölyjen hengittelystä seurasi pahoinvointia, korkea kuume ja kovat selkäkivut, jotka menivät ohi parissa päivässä.

"Sairastumiseni oli myöhemmän tutkijanurani kannalta onnenpotku, sillä sain elinikäisen immuniteetin tautia vastaan", Henttonen kertoo. Tosin nuoruudessa hänellä oli myyräkantojen huippuvuosina muitakin epämääräisiä kuumeiluja.

"Luultavasti tuntemattomia myyräviruksia. Vanhemmiten noita ei ole enää ollut. Ilmeisesti olen jo immuuni liki kaikelle."

Jänisruttokeuhkokuumeen Henttonen sairasti vuonna 1997. Virolaisesta kenttämyyrästä saatu tauti kaatoi hänet sairaalan petiin kolmeksi viikoksi.

Taudin taltuttamiseen tarvittiin ainakin viidet antibiootit, jotka olisivat hoitajan mukaan tappaneet "kaikki rottaa pienemmät".

"Keuhkokuume oli pahin ammattitautini, jos unohdetaan kaikki mahdolliset piilevät hitaat virukset, jotka pääkopassani saattavat pikkuhiljaa nakertaa."

Punkkeja tutkija joutuu harvemmin itsestään nyppimään. "Ehkä se johtuu siitä, että syön niin paljon valkosipulia."

Satunnaisten punkinpuremien jälkeen Henttoselle ei ole tullut oireita.

Reissuillaan maailmalla tutkija on joutunut nauttimaan jos jonkinlaista "riistaa", muun muassa grillattua rottaa. Kypsät lihat uskaltaa syödä, mutta raakojen yllätysherkkujen varalle tutkija on keksinyt verukkeita, joilla niistä pystyy kieltäytymään loukkaamatta isäntiä.

Eläintautien ehkäisy on kaikkien suomalaisten vastuulla. Koirat on matolääkittävä säännöllisesti ja aina ennen paluuta ulkomailta Suomeen. Lemmikeille ei pidä syöttää riistan sisäelimiä raakana.

Tarkastamattomien ja rokottamattomien eläinten tuonti Suomeen on Henttosen mielestä "sulaa hulluutta" rabieksen ja myyräekinokokkiriskin takia. Rabiesta on löytynyt Virosta tuodusta hevosesta ja Intiasta tuodusta koiranpennusta.

Henttonen ei ole innoissaan myöskään laillisesti Suomeen tuoduista kulkukoirista eli niin sanotuista rescue-koirista.

"Niissä voi olla kaiken maailman antibioottiresistenttejä bakteerikantoja, jotka voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Evira on aloittanut tutkimuksen tästä aiheesta."

Tropiikkiin matkaaville hän antaa neuvon: "Älkää hyysätkö kulkukoiria. Jos tietäisitte, mitä niissä voi olla, niin varmasti kiertäisitte kaukaa."