EU-parlamentin maatalousvaliokunta kannattaa metsätalousmyönteistä hiilinielulaskentaa
Valiokunnan lausunnossa hiilinielujen vertailuajankohta ilmastopäästöjen laskennassa olisi ajantasainen eikä perustuisi vuosien 1990–2009 nieluihin.
Hakkuissa vapautuu hiiltä, mutta pitkällä aikavälillä hoidettu metsä on hoitamatonta parempi hiilinielu. Kuva: Viestilehtien arkistoEU-parlamentin maatalousvaliokunta esittää metsien ja maankäytön muutosten (LULUCF) hiilinielujen laskentaan mallia, jossa hiilinielujen vertailutasot ovat ajantasaisia eivätkä menneisyyden nieluja.
Suomi on kannattanut tällaista mallia, sillä vertailukohdan asettaminen EU-komission esityksen mukaisesti vuosille 1990–2009 olisi voinut saattaa Suomen metsien käytön epäedulliseen valoon päästölähteenä.
Epäedullisuus johtuu siitä, että 1990-luvulla laman jälkeen Suomen hakkuut olivat erityisen vähäiset ja hiilinielu suuri.
"Merkittävä hiilinielumme ei saa näkyä ilmastolaskennoissa päästön lähteenä. Brysselissä on vihdoin alettu ymmärtämään aktiivisen ja kestävän metsänhoidon periaatteita”, keskustalainen europarlamentaarikko Hannu Takkula toteaa tiedotteessa.
Takkulan mukaan vihreät ja vasemmisto olivat komission kannoilla, liberaalit ja oikeisto kannattivat aktiivista metsänhoitoa suosivaa linjaa.
Takkula kertoo saaneensa läpi maatalousvaliokunnan lausuntoon myös muutoksen, joka lisää pitkäkestoiset puutuotteet omaksi kategoriakseen päästölaskennassa.
”Tämä luo kannustimia puun kestävälle käytölle ja puurakentamiselle maksimoiden biotalouden positiiviset ilmastovaikutukset”, Takkula sanoo.
EU-parlamentin ympäristövaliokunta äänestää asiasta kesäkuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
