Todellisia esityksiä työllisyydestä
Työ ja työllisyys ovat tulevan vaalikauden tärkein teema. Suomalaisella työllä maksetaan sotepalvelut, koulutus, infran rakentaminen sekä maanpuolustus.
Nyt tarvitaan oikeita keinoja puolustaa uhattua työllisyyttä – tyhjiä korulauseita on kuultu tarpeeksi. Sekä työntekijän että yrittäjän näkökulma on huomioitava.
Yritysten kannattavuuden keinotekoiset esteet kuten lupabyrokratia, ympäristöverot ja aukiolorajoitukset tulee minimoida. Suomessa työllistämistä on kannustettava verotuksen ja lainsäädännön keinoin, työn siirtoa ulkomaille vaikeutettava. Valtio voi tulla vastaan ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen liittyvissä riskeissä ja helpottaa perheyritysten sukupolvenvaihdoksia.
Osasta näitä toimia koituu kustannuksia, mutta työttömyyteen ja firmojen kaatumiseen meillä ei ainakaan ole varaa. Suomessa työllistävät kasvu-yritykset ansaitsevat yhteiskunnan tuen – eivät täällä halvalla irtisanovat kansainväliset suuryhtiöt.
Sosiaaliturvaan tarvitaan muutoksia. Työnteon täytyy olla aina joutenoloa kannattavampaa.
Lyhytkestoisenkin työn on tuotava lisätuloa, sen sijaan että vaarantaisi tekijänsä toimeentulon ja kaataisi niskaan byrokratiaviidakon. Kokoaikainen työsuhde on tavoite, mutta myös epäsäännöllistä työtä tekevien asemaa on parannettava.
Samaan aikaan on torjuttava päättäväisesti puheet työehtojen huonontamisesta, isoista palkanalennuksista tai halpatyövoiman tuonnista. Siinä kisassa emme pärjää halpamaille jos haluamme pysyä hyvinvointiyhteiskuntana. Kun kuulutetaan joustoa työntekijältä, sitä vaaditaan myös työnantajapuolelta.
Jani Mäkelä
eduskuntavaaliehdokas (ps.)
Lappeenranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
