Herrat tekevät meistä Pohjois-Korean
Aamulehti kyseli minulta mielipidettä, tarvitaanko Suomessa lainkaan viljantuotantoa, koska se on tässä ilmastossamme vaikeaa ja vaatii tukiaisia.
Vastasin kysymykseen, mutta sitä ei julkaistu. Mahtavatko syynä ollut liian tiukat mielipiteeni, kun puolustin kotimaista ruokaa, viljelijää ja maaseutua? Kunnallisvaalitkin ovat tulossa.
Mielipiteeni on selkeä. Olkaamme isänmaallisia ja tukekaamme kotimaista ruuantuotantoa. Tämän hallituksen aikana on kauppatase kääntynyt negatiiviseksi eli tuomme enemmän kuin viemme. Erityisesti energialasku on kova. Ainakaan ruuan suhteen meidän ei pidä olla riippuvainen jostain Puolasta.
Hallitus on leikannut maataloustukea kymmenillä miljoonilla. Kohta se tuntuu kaupunkilaisenkin ruokapöydässä. Kuluttaja ei voi luottaa edes joutsenmerkkiin, mitä moskaa meille ulkomailta tuodaan. Sen takia puhdas kotimainen lähiruoka on parasta mitä meillä on. Maataloutemme työllistää myös teollisia työntekijöitä ja kuljetusalaa. Meidän ei tule olla ruokariippuvaisia muista maista. Jo pelkästään kriisivalmiuden takia meillä on oltava kotimaista ruokaa.
Välillä tuntuu, että Helsingin herrat haluavat meistä Pohjois-Korean, joka ei pysty ruokkimaan edes itseään. Kännyköitä kyllä osataan tehdä.
Tuntuu, että olemme uusavuttomia pakastepitsan syöjiä, emmekä arvosta maanviljelijän työtä ja hyvää kotimaista ruokaa.
Mikko Alatalo
kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
