Vohvelikahvilakutsuu kulttuuriin
Vohvelikahvilassa myydään Taideleipomon taiteilijoiden tekemiä tuotteita. Esillä on muun muassa Pirjo Saimalan tekemiä koruja ja Anniina Isokankaan pehmoeläimiä. Marjut Järvimiehen sudenkorennot ja pahiskeijut antavat rautalangalle uuden ilmeen. Vanhojen leipomotarvikkeiden tutkiskelun lomassa voi maistella muun muassa paahtopaistivohvelia. Laura Kakkonen Kuva: Viestilehtien arkistoKOKKOLA (MT)
Sisäpihalla on paljon väkeä. Ilma on lämmin, mutta ulkopöydän ääressä aurinkovarjon alla on viileää.
Pöydälle tuotu paahtopaistivohveli näyttää jännittävältä. Suolaisiin vohveleihin tottumattomalle se on täysin uusi kokemus, mutta rohkea rokan syö, kuten sanotaan.
Maku on joka tapauksessa yllättävän hyvä. Viimeistään tässä vaiheessa voi olla vakuuttunut siitä, että vohveli ja suolainen täyte todella sopivat yhteen.
Seuraavaksi tekisi mieli maistaa kaikkia muitakin makuja, mutta maha ei anna myöten. Onneksi kahvilasta saa täyden mahan lisäksi mukaan myös matkamuistoja.
Kokkolassa toimiva Vohvelikahvila & Taideleipomo pitää majaansa keskustassa vanhankaupungin kupeessa.
Kävijät saavat ihastella kaunista miljöötä, ostaa nälkäänsä pientä purtavaa ja tuliaisiksi paikallisten taiteilijoiden tuotoksia.
Vanhaa henkeä huokuva ympäristö ja vohvelien tuoksu houkuttelevat kahvilaan parhaimmillaan jopa tuhat kävijää päivässä.
”Savulohivohveli on ehdottomasti suosituin suolaisista vaihtoehdoista”, kertoo kahvilan omistaja Pirjo Paananen.
”Kaikkia makuja kuitenkin menee paljon, kesällä erityisesti jäätelövohveli on suosittua.”
Tarjolla on myös salaatteja sekä kahvileipää kahvin ja teen kera.
Paanasen mukaan kahvilan suosio liittyy tarjoiltavien lisäksi paikan historian ja kauniin ympäristön luomaan tunnelmaan.
”Kaupungin hälyn keskeltä voi astua toisenlaiseen maailmaan.”
Nykyään museon omistuksessa oleva rakennus on toiminut aiemmin leipomona. Tästä juontuu myös Taideleipomon erikoinen nimi.
”Esimerkiksi vanhat uunit ovat vielä paikallaan ja iso taikinatiinu on otettu hyötykäyttöön tavaroiden esille laitossa”, kertoo muotoilija Päivi Makkonen.
Makkonen on yksi yhdestätoista Taideleipomon taiteilijasta, joiden tekemiä töitä kahvilassa myydään. Esillä on muun muassa koruja, keramiikkaa, tekstiilejä, tauluja ja postikortteja. Leikkimielisyys ja persoonallisuus nousevat useissa töissä selvästi esiin.
Kahvila ja Taideleipomo toimivat yhdessä jo yhdeksättä kesää. ”Yhteistyö on sujunut oikein mukavasti”, Makkonen kertoo.
Pihapiirissä järjestetään kesän aikana muun muassa teatteriesityksiä ja työpajoja lapsille sekä musiikkiesityksiä.
Museopihalla on lisäksi erilaisia näyttelyitä, ja lähellä sijaitsee myös K.H. Renlundin museo.
Vierailupäivänä järjestettiin kolmatta kertaa Vohvelijazz-tapahtuma, jossa esiintyi paikallisia muusikoita.
”Kaikki 500 lippua on myyty, joten hulinaa varmasti riittää”, Paananen naurahtaa.
LAURA KAKKONEN
www.vohvelikahvila.fi
taideleipomojavohvelikahvila.
blogspot.com
Vohvelikahvila & Taideleipomo avoinna 26. elokuuta asti
ma–pe klo 10.30–19,
la klo 10–18 ja su klo 12–18.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
