Koulutustuki päästi paikkoihin, joihin en toimittajana pääsisi
Lähihoitajaopinnoissani näin, kuinka sote-palvelut toimivat käytännössä. Siitä oli toimittajana valtava hyöty sote-uudistuksen käänteitä seuratessa.
Kuva: Eija Mansikkamäki11.4.202415:30
Hei, täällä iloinen, mutta jossakin määrin huonoa omaatuntoa poteva aikuiskoulutustuen käyttäjä!
Vuonna 2010 takanani oli 15 vuotta työuraa ja elämäntilanne sellainen, että oli mietittävä ihan alanvaihdosta. Minä, yliopistosta valmistunut ravitsemustieteilijä, päätin hakeutua lähihoitajaksi, vaikka monen mielestä ”menisin hukkaan” vaipanvaihto- ja kurahousuhommissa. Pääsin, opiskelin, valmistuin – ja palasin tänne vanhaan työhöni.
Menikö tuki hukkaan? Enpä sanoisi. Vaikka tulot putosivat, perhe hyötyi, minä sain tauon työelämästä, uutta ajateltavaa ja pääsyn paikkoihin, joihin tavallinen toimittaja ei pääse.
Näin päiväkoteja, autistien koulun, peruskoulun erityisluokan, mielisairaalan akuuttiosaston, terveyskeskuksen vuodeosaston, vanhusten kotihoidon. Valvoin välitunteja, vaihdoin dialyysipusseja, tein kotikäyntejä ja valmistelin kuolleen kappeliin.
Elämää nähneenä aikuisena oppia imee ja suodattaa eri tavalla kuin nuorena.
Mutta ennen kaikkea opin, kuinka sote-palvelut toimivat käytännössä. Siitä oli toimittajana valtava hyöty sote-uudistuksen käänteitä seuratessa. Ajattelen, että opiskeluni hyödytti lukijoiden lisäksi yhteiskuntaakin, joka osan lystistä maksoi.
Osan rahasta "palautin", kun autoin muistisairaan omaiseni hoidossa. Emme lykänneet häntä kriisipaikalle, vaan hoidimme maksutta kotona odotellessamme pysyvää hoitopaikkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
