SOTESTA LYHYESTI
Kuntaliitto on tyytyväinen, että hallitus on huomioinut sote-ryhmän linjauksissaan monelta osin liiton esitykset. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haataisen mukaan Sote-palvelumalli selkeytyi.
”Perustason sosiaali- ja terveyspalveluissa eli terveyskeskusten ja sosiaalikeskusten osalta päästään nykyistä selkeämpiin kokonaisuuksiin. Tämä luo edellytyksiä yhteistyön tiivistymiselle ja mahdollistaa siten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen vahvistamisen.”
Oppositiopuolueissa ei uskota, että sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan hallituspuolueiden keskiviikkona sopimalla mallilla.
”Piti saada joku ratkaisu, jolla Kataisen hallitus saa jatkoaikaa”, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kommentoi.
”Sairaanhoitopiirit pilkotaan, terveyskeskuksia heikennetään ja ihmisten terveyspalvelut vaarantuvat. Ja kaikki sen takia, että SDP:n ja kokoomuksen unelma suurkunnista toteutuisi. Sote-uudistus tehtiin suurkuntahankkeen eteenpäin saamiseksi, ei terveyspalveluiden turvaamiseksi.”
Myös perussuomalaisten ryhmänjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner epäilee hallituksen motiivin piilevän pakkoliitoksissa. ”Tässä junaillaan vain keinoja, joilla kunnat voidaan pakottaa liitoksiin.”
”Tämä ei ratkaise perusterveydenhuollon kurjistumista. Vastuutonta päätöksentekoa.”
Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) vaatii blogissaan vihreitä hylkäämään sote-ehdotuksen. Soininvaaran mukaan esitys tulisi hylätä silläkin uhalla, että hallitusyhteistyö päättyisi vihreiden osalta.
Soininvaaran mukaan esitys on huono kompromissi. ”Jos tehdään vuosikymmenien uudistus, olisi syytä ottaa pitkä loikka parempaan suuntaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
