Leppä lupaa selvitystä vesihuollon yksityistämisen rajoista
Jyväskylän kaupunki on kertonut miettivänsä vesi ja sähkönjakeluverkkoyhtiö Alvan vähemmistöosuuden myymistä. Yksityistämistä vastustava aloite keräsi kahdessa päivässä yli 70 000 allekirjoitusta.Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) lupaa, että kunnallisen vesihuollon yksityistämisen rajat selvitetään.
"Emme halua vesihuollosta uutta Carunaa”, ministeri viestitti viikonloppuna julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa.
Keskustelu heräsi, kun Jyväskylän kaupungin kerrottiin selvittävän vesi- ja sähkönjakeluyhtiö Alvan vähemmistöosuuden myymistä.
"Vesihuoltoyhtiöillä on vedenjakelussa luonnollinen monopoli, joten yksityisen omistuksen suhteen on oltava hyvin varovainen", Leppä toteaa.
Monopoliaseman vuoksi maksujen tasoa ja palvelun laatua on myös valvottava. Vesihuollon järjestämisestä kullakin alueella vastaa kunta riippumatta vesilaitoksen omistuksesta.
Lepän mukaan vesihuollon yksityisomistusta koskevaa sääntelyä selvitetään osana maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltavaa kansallista vesihuoltouudistusta.
Keskustelussa on noussut esiin myös yksityisten ja ulkomaisten tahojen mahdollisuus ottaa haltuunsa pohjavesiä. Suomen lainsäädännössä vesi on jatkuvassa kierrossa, eikä sitä omista kukaan, Leppä toteaa.
Vesihuollon yksityistämisestä keskustellaan eduskunnassa. Yksityistämistä vastustava kansalaisaloite keräsi kahdessa päivässä yli 70 000 allekirjoitusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

