Yrittikö joku omia hyvän mustikkapaikan Tammelassa? – "Tämä oli vähän semmoinen mauton pila"
Asiantuntija pitää tapausta jokamiehenoikeuksien loukkaamisena, koska marjapaikkaa, joka ei ole asutuksen lähellä, ei saisi omia itselleen.
Asiantuntija pitää tapausta jokamiehenoikeuksien loukkaamisena, koska marjapaikkaa, joka ei ole asutuksen lähellä, ei saisi omia itselleen. Kuva: Metla/Erkki OksanenTammelassa Haarakorventielle laitettiin elokuun alussa kylttejä, joissa varoitettiin alueella tehdystä koeluontoisesta vesakontorjunnasta. Kylteissä myös kehotettiin, ettei alueelta poimittaisi tänä vuonna marjoja.
Hämeen ammattikorkeakoulun metsätyönjohtaja Juha Kaskinen kertoo, että hän löysi vesakontorjunnasta varoittavat kyltit Hämeen ammattikorkeakoulun mailta erään naisen vinkin perusteella.
Kaskisen mukaan kylteistä huolimatta Hämeen ammattikorkeakoulun mailla ei ole tehty kemiallista vesakontorjuntaa. Eikä se edes olisi luvallista, sillä maat ovat Metsähallituksen omistuksessa.
"Valtion mailla ei saa käyttää vesakontorjunta-aineita. Samat säännöt koskevat siis meitäkin", Kaskinen sanoo
Kemiallinen vesakontorjunta on kielletty valtion mailla Kaskisen arvion mukaan siksi, että se sai aikanaan osakseen suurta vastustusta. Hänellä ei ole tietoa, että kemiallista vesakontorjuntaa edes ylipäätään käytettäisiin havupuun taimikoissa.
Tammelassa sattunutta tapausta hän pitää ikävänä, koska alueella käy runsaasti marjastajia ja sienestäjiä. Hän arvioi, että joku yritti kylttien avulla omia hyvän marjapaikan itselleen.
"Tämä oli vähän semmoinen mauton pila", Kaskinen sanoo.
Alue, jota vesakontorjunnasta kertovilla kylteillä on yritetty suojata, on Kaskisen mukaan noin parin hehtaarin kokoinen suoalue. Kyseessä on metsätyönjohtajan mukaan todella hyvä mustikkapaikka, joka on paikallisten keskuudessa todella suosittu.
Jo viime viikolla kyltit oli poistettu alueelta. Kaskinen kertoo, että hän näki jo tuolloin useita marjastajia samalla alueella.
Hän pitää tapausta jokamiehenoikeuksien loukkaamisena, koska marjapaikkaa, joka ei ole asutuksen lähellä, ei saisi omia itselleen.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Forssan Lehti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
