Yle: Imatran villikoiralauma saatetaan ampua
Laumasta kannattaa soittaa hälytyskeskukseen. Siten myös koirien liikkeistä saadaan ajankohtaista tietoa.Ruokolahden-Imatran riistanhoitoyhdistys on saanut poliisilta virka-apupyynnön Imatralla liikkuvan koiralauman lopettamiseksi, kertoo Yle.
”Nyt yhdistys seuraa lauman liikkeitä ja jos ne saadaan sopivaan paikkaan, ne voidaan ampua. Poliisi tekee viimekäden päätökset”, kertoo yhdistyksen toiminnanohjaaja Anu Hulkkonen Ylelle.
Laumaan kuuluu viisi villikoiraa. Ne liikkuvat asutuksen läheisyydessä ja ovat tappaneet kissan sekä herättäneet huolta koiranulkoiluttajissa. Koirat saattavat pyydystää ravinnokseen rusakoita tai kissoja ja penkoa ruokaa roskiksista.
Hulkkosen mukaan koiralauma liikkuu todennäköisesti Venäjän ja Suomen välillä. Oletus on, että villikoiralauma on tullut Suomeen Venäjältä. Ensimmäiset havainnot laumasta on kesäkuulta.
Lauma pysyy yleensä omalla reviirillään. Jos lauma katoaa, reviirille saattaa tulla uusia koiria. Imatralla koiralaumoja on ollut aiemminkin.
”Villikoiria ei välttämättä saada katoamaan kokonaan. Ongelmaksi tilanne muodostuu silloin, jos koirista tulee vaarallisia ja liian kesyjä”, Hulkkonen sanoo.
Poliisin mukaan koiria ei kannata lähestyä. Niiden käytös voi olla arvaamatonta ja ne voivat levittää esimerkiksi rabiesta. Jos lauma saapuu omaan pihaan, kannattaa varmistaa, että omat lemmikit ovat turvassa.
”Koiria voi pelotella pois kovilla äänillä”, sanoo komisario Markus Purtanen Kaakkois-Suomen poliisista Ylelle.
Hän suosittelee ilmoittamaan laumasta hälytyskeskukseen. Siten myös koirien liikkeistä saadaan ajankohtaista tietoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



