Teurastamoihin halutaan pakollisia kameroita
Ehdotus sisältyy maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen.
Evira kannattaa pakollista kameravalvontaa, mutta sälyttäisi laitehankinnat yritysten omalle kontolle, osaksi niiden omavalvontaa. LEHTIKUVA / TIMO AALTOTeurastamoihin voi tulla pakollinen kameravalvonta, jos eläinsuojelulain uudistusehdotukseen sisältyvä pykälä menee läpi. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira sijoittaisi kamerat ja tarkastuseläinlääkäri kävisi tallenteita läpi tarvittaessa.
Teurastamoiden pitäisi sallia kameroiden asentaminen ja valvonta, jos Evira vaatii sitä.
Lakiehdotuksessa kameroita pidetään kustannustehokkaana tapana parantaa nykytilannetta, jossa valvonnassa on selkeitä aukkoja.
Suurissa teurastamoissa tarkastuseläinlääkäri on paikalla teurastuksen aikana mutta ei virka-ajan ulkopuolella. Pienemmissä teurastamoissa eläinlääkäri ei yleensä ole paikalla myöskään teurastuksen aikana. Suomessa on 14 suurta ja 50 pienteurastamoa.
"Kameravalvonnalla voitaisiin kohtuullisin kustannuksin laajentaa valvontaa esimerkiksi virka-ajan ulkopuolelle, kun eläimiä puretaan kuljetusautosta ja ne odottavat navetassa", sanoo eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström maa- ja metsätalousministeriöstä.
Ehdotus sisältyy maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen, jonka odotetaan tulevan voimaan vuoden 2020 alussa.
Evira kannattaa pakollista kameravalvontaa, mutta sälyttäisi laitehankinnat yritysten omalle kontolle, osaksi niiden omavalvontaa. Tätä perustellaan sillä, että kamerat ja niiden ylläpito sekä tallenteiden läpikäyminen tulisivat kalliiksi Eviralle ja veronmaksajille. Jotkut isot teurastamot ovatkin oma-aloitteisesti asentaneet kameroita tiloihinsa.
Evira pitää myös tarpeettomana rinnakkaisen kamerajärjestelmän asentamista, jos teurastamolla on jo omia kameroita käytössä. Esimerkiksi HKScan ja Atria ovat lausunnoissaan Eviran kanssa samoilla linjoilla. Ne ovat valmiita luovuttamaan tallenteitaan Eviran käyttöön.
Monessa pienemmässä teurastamossa kameroita ei vielä ole. Ministeriön mukaan teurastamoita ei kuitenkaan voi velvoittaa asentamaan kameroita, sillä EU:n tuotantoeläinten lopetusasetus ei anna tähän oikeutta.
"Vaihtoehdoksi jää silloin lähinnä Eviran kustantama pakollinen kameravalvonta, mikä ei estä käyttämästä teurastamon kameroita niin sovittaessa", Ahlström huomauttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
