Häpeäminen pakolliseksi oppiaineeksi
Esitän täten Opetushallitukselle, että se ottaa mahdollisimman pian häpeämisen pakolliseksi oppiaineeksi kaikessa rakennusalan ammatti- ja täydennyskoulutuksessa timpurista arkkitehtiin, naulapojasta rakennusneuvokseen.
Aloitan perustelut suomalaisen ihmisen kodista. Se on monen hyvän lähtökohta, jota puolustimme aikoinaan vierasta tunkeilijaa vastaan kylmää, nälkää, haavoja ja hengen lähtöä pelkäämättä.
Oma koti kullan kallis. Hokema on tosi; moni pariskunta raataa kaksi kolmasosaa työssäolon ajastaan maksaakseen asuntovelkansa.
Velan maksun aikana, lasten ja lastenlasten kasvua seuratessa siteestä kotiin tulee luja, lämmin, tänne on hyvä tulla. Ylioppilaat hymyilevät kirjahyllyn vitriinissä. Anttilan kernisohva ja toistakuutioinen Helvar ovat vaihtuneet kashmirmattoon ja littanaan taulutelkkariin.
Vaan entä jos kotiin tulevatkin jossain vaiheessa tunarit, ovivedon mukana ehkä jo rakennusvaiheessa hitaahkot haalarit, joiden taskuista ovat vastuun rippeet varisseet kauan sitten, piru tietää mihin?
Lukemasi lehden toimittajilla on tunareista paljon kokemuksia. Yksi perhe ehti nukkua kaksi tuntia uudessa talossansa, kun äiti heräsi outoon pulputukseen. Muuttolaatikot kelluivat vedessä alakerrassa.
Kodin vesijohtoa kaupungin verkkoon liittänyt putkiasentaja oli ilmeisesti kesken liitosten kiristystyön kuullut sähköasentaja Leevin houkuttavan äänen: ”Tuukkos Yrjö nortille tänne ylös?”
Toinen perhe hankki omakotitalon, joka oli niin homeessa, että tuli asumiskielto. Perhe asui kunnan kerrostalossa, vanhemmat ja kuopus toisessa kaksiossa, isot lapset toisessa. Alkoi piinaava oikeudenkäyntien sarja myyjän kanssa.
Kolmas kertoi, kuinka haalariukko lautoja olalla sisään kantaessaan puhkoi höyrysulkumuoveja sivutöikseen. Neljännen kylpyhuoneen lattiaan oli laitettu jo pari neliötä laattoja, kunnes hän pyörähti paikalle katsomaan työn edistymistä.
”Ei ollu puhe lammituksesta”, sanoi virolainen työmies. Isännöitsijä soitti urakoitsijalle, laatat irti ja sovittu työ tekoon. Sen piti valmistua joulukuussa. Se valmistui tammikuussa. ”Oliko puhetta minkä vuoden joulukuussa”, naurahti alansa tapakulttuurit tunteva valvoja.
Viidennellä on omakotitalon remontti ollut kesken kohta vuoden. Jäivät yrittäjiltä sovitut eristeet laittamatta, mutta onpahan laskukin maksamatta.
Asiantuntijan vastuu korostuu, kun asiakas ei tunne rakennusalaa lainkaan. Opiskelutoverini soitti taannoin tuskissaan ja toivoi lehden kiinnittävän huomiota talopakettikauppiaisiin ja taloja pystyttäviin yrityksiin. Oli jälkipolvensa perustanut perheen ja hankkinut talopaketin. Asiakas jäi yksin hosujien kanssa. Aikataulut eivät pitäneet, laatu ei pitänyt, luottamus heikkeni samassa suhteessa kuin kustannukset nousivat.
Vierasmaalaisesta työvoimasta puhutaan paljon pahaa. Toimituksessa on kuitenkin huonoimmat kokemukset suomalaisista haalareista. ”Näillä palkoilla ei sitten kannata hosua”, oppii moni nuori SAK:n politrukilta ensitöikseen rakennustyömaalla.
”Ei minkäänlaista maalaisjärkeen perustuvaa vie mennessäs tuo tullessas ajattelua ole jäljellä”, talon rakennuttaja totesi. Vain välttämätön tehdään, sekin niin helpolla kuin suinkin, ja hyvin usein unohtuu jotain, eristeet välistä, toiset sateeseen viikonlopuksi.
Tunarointi on kasvanut perinteeksi rakennusalalla. Mitä se vaikuttaa asuntojen, asumisen, päivähoidon ja opetuksen hintaan? Entä ihmisten terveyteen? Alan yritysten tuloksiin?
Laitettakoon hävitettävän homekoulun ja purettavan päiväkodin viereen isot työmaakyltit ja niihin alkuperäisten rakentajien nimet varoitukseksi muille ja opettamaan häpeämistä. Ja nettiin sivu, jolta näkyy kaikkien homerakennuksella ”ahertaneiden osaajien” nimet.
Tiedän että ympäristöministeriössä jumaloidaan lahopuuta, mutta joko sitä on pakko lisätä toisten kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissakin?
Harmaa talous ja rikollisuus ovat osa rakentamisen arkikuonaa. Rakentaja rakentaa, isännöitsijä isännöi, valvoja valvoo, väkeä harmittaa. Kalliin talon asukas elää pelossa, mitä vikoja tulee esiin tulevaisuudessa?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
