Kääriäinen: Historia ei pääty kokemiimme murroskohtiin

Aloitin kolumnien värkkäämisen Maaseudun Tulevaisuudessa päätoimittajan Jouni Kemppaisen aloitteesta seitsemän vuotta sitten, vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Olin jättänyt aktiivipolitiikan kertalinttuulla.

Tapahtumat ja ilmiöt 2019–2026 ovat olleet poliittisille päättäjille vaikeita, osin ennenkokemattomia, mutta tarkkailijalle ne ovat olleet herkullista ruodittavaa. Se, mitä nyt on, on tullut jostakin, ja se johtaa johonkin uuteen, tuntemattomaan.

Ei historia tähän ”murrokseen” pääty. Vilkaistaanpa agendaa otsikonomaisesti taakse- ja eteenpäin.

Korona sekoitti Suomenkin politiikkaa ja vähän talouttakin. Samantapaiseen mylläkkään on syytä varautua tulevaisuudessakin. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti maailmanpoliittistakin asetelmaa ja Euroopan tilannetta. Samaa on sanottava Yhdysvaltain Iran-hyökkäyksestä.

Sotien – mahdollisesti laajenevien – ”lopputuloksia” voi vain arvailla. Suomi liittyi Natoon – ja nyt yritetään rakentaa eurooppalaisempaa Natoa, kun Yhdysvallat keventää vastuitaan. Eurooppa hakee hajanaisuuden keskellä itseään; intressit vetävät eri suuntiin. Pahimpaan varautuminen maksaa – ja se maksetaan.

Euroopan hellekesä – kuivuus ja maastopalot – osoittaa ilmastonmuutoksen hiipineen arkielämäämme. Talouden ahdinko – velkaantuminen seurauksineen – vaivaa vielä pitkään päättäjiä, vaikka nyt ilmassa onkin vahvoja elpymisen merkkejä.

Hyvinvointiyhteiskunta on historiallisten muutosten edessä. Leikkausten ja sopeuttamisen vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti vaikeita, osin vastenmielisiä. Alueellinen keskittyminen ja eriytyminen jatkuvat.

Väestökehitys ja tekoäly haastavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Maahanmuuttopolitiikka muotoutuu uusiksi. Polarisaatio on hallitseva suunta Euroopan ja Suomen politiikassa, Yhdysvalloista puhumattakaan. Autoritäärinen komento maailmalla vahvistuu, demokratiat vaikertelevat.

Nuo ongelmat ja muutkin tiedetään. Politiikassa olisi pystyttävä katsomaan yli vaalikausien. Turvallisuuden, talouden ja luonnon kysymykset vaativat pitkän, ainakin 10 vuoden sihdin.

Yhteistyökykyisyys tahtoo jäädä hetkellisten poliittisten lähikamppailujen alle, joilla uskotaan voitettavan tulevissa vaaleissa. Uskon silti rohkean tulevaisuuteen katsovan politiikan ja yhteistyön arvostuksen nousuun. Suomi tarvitsee poikkeuksellisen toimintakykyisen enemmistöhallituksen. Olisiko se sittenkin mahdollista ?

Tämä on viimeinen kolumnini MT:ssa. Mutta kirjoittaminen jatkuu muilla areenoilla. Terävimmät jutut menevät nopeahkosti täyttyvään pöytälaatikkoon ja sieltä joskus jonnekin.

Kiitän vielä lukijoitani palautteesta, jota olen saanut huoltoasemilla, kadulla, yleisötapaamisissa, marketissa, kauppahallissa, torilla ja Kirmantielläkin.