UUTISTAUSTA Kuka menetti Kreikan?

Kun Puola aikanaan julistettiin sotatilaan, Neuvostoliitolle uskolliset kommunistit alkoivat levittää ivallista kaskua, joka kuului seuraavasti:

”Puolan voi pelastaa enää vain ihme. Tai sitten arkkienkeli Mikaelin on tultava apuun kaikkine taivaallisine sotajoukkoineen ja tehtävä ne työt, jotka puolalaiset ovat jättäneet tekemättä. Ihme olisi se, että puolalaiset tekisivät ne itse.”

Vanha kasku tuli mieleen, kun luin Euroopan keskuspankin saksalaisen johtajan Werner Hoyerin haastattelua talouslehti Handelsblattista. Hänen mielestään kaikille EU:n palveluksessa toimiville kreikkalaisille tulisi myöntää vuoden sapattivapaa ja lähettää heidät Kreikkaan huolehtimaan siitä, että EU:n vaatimat uudistukset pannaan toimeen.

Puolalaiset eivät arkkienkeliä tarvinneet. He tekivät sen, mikä oli tarpeen – eikä Neuvostoliittoa, jonka paineen alla Puolan sotatila julistettiin, enää ole olemassa. Niin tiukalla kuin Kreikka nyt onkin, se ei ole lähimainkaan yhtä ahtaalla kuin näinä aikoina ripeästi vaurastuva Puola oli vain 30 vuotta sitten.

Kun kommunistit 40-luvun lopulla nousivat valtaan Kiinassa, Yhdysvalloissa nousi hirvittävä haloo. ”Kuka menetti Kiinan?”

Ehkä Kreikan suhteen ei vielä olla yhtä pitkällä, ehkä riittää, kun kysytään: ”Onko Kreikka enää pelastettavissa?”

Varmaa vastausta on vaikea antaa, mutta selvää on, ettei viime tiistain varhaisina tunteina Brysselissä puristettu sopu 130 miljardin euron uudesta tukipaketista merkitse ongelman ratkaisua.

Suomalaisen keskuspankkimiehen mukaan Kreikan pelastamisessa onkin kyse pitkän matkan hiihdosta, todellisesta Vasaloppetista. Tuosta 90 kilometrin taipaleesta ei vielä ole taitettu edes ensimmäistä kymppiä. Yhä ollaan alkumatkan ylämäkiosuudella, jossa vastamäkiä riittää.

Viikonloppuna olivat G-20 -maiden valtiovarainministerit koolla New Mexicossa pohtimassa, kuinka paljon Kansainvälinen valuuttarahasto IMF voi vielä ottaa lisää eurooppalaista riskiä.

Siellä jäätiin odottamaan EU:n seuraavaa huippukokousta, joka pidetään loppuviikosta Brysselissä. Siellä yritetään sopia, kuinka paljon lisää rahaa heinäkuussa aloittavaan EU:n pysyvään vakuusrahastoon on sijoitettavissa ja miten. Arvio on, että jo sovitun 500 miljardin lisäksi rahasto saa käyttöönsä väliaikaisesta vakuusrahastosta käyttämättä jääneet 250 miljardia.

Tämän kirjoituksen otsikko on lainattu Brysselissä toimivan Bruegelin ajatushautomon johtajalta Jean Pisani-Ferryltä. Hänen vastauksensa otsikon kysymykseen on: Kreikka itse. Sen johtajat ovat vastuuttomuudessaan ajaneet maan syvään alhoon ja suojelevat nyt toinen toisiaan, kansainvälisessä korruptiovertailussa Kreikka on sijalla 80 ja syyskuuhun mennessä hallitus oli tukkinut vain 31 porsaanreikää, joiden avulla rikkaat välttävät veronsa, kun niitä kaikkiaan on 75.

Mutta samalla tavoin kuin puolalaisia pilkanneet neukut olivat itse osallisia sen ahdinkoon, niin myös saavat Euroopan johtajat ottaa kontolleen raskaan vastuun Kreikan kohtalosta. Pisani-Ferryn syytelista käsittää viisi kohtaa, ja se on ikävää luettavaa.

Ensin laadittiin täysin epärealistinen pelastussuunnitelma; sitten hoidettiin väärin Kreikan maksukyvyttömyysongelmaa; kun piti ratkaista, panostetaanko kilpailukyvyn palauttamiseen vai valtiontalouden säästöihin, valittiin jälkimmäinen; kilpailukyvyn luomiseksi ja palauttamiseksi ei tehty mitään; eikä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksissä ole osoitettu myötätuntoa. Onko järkeä vaatia minimipalkan alentamista samaan aikaan kun veronmaksajien ylimmän kymmenyksen harjoittama verovilppi vie valtion verotuloista neljänneksen?

Kreikka tarvitsee vientituotteita päästäkseen nousuun. Se edellyttää investointeja uusiin tehtaisiin ja laitteisiin. Investoinnit eivät kuitenkaan ole mahdollisia, jos kaikki ulkoinen apu on käytettävä ranskalaisten ja saksalaisten pankkien toisena aikana myöntämien luottojen takaisinmaksuun.

Avaa artikkelin PDF