KRP: Turun puukkoiskun epäilty kertoi iskun syyksi ilmaiskut Syyrian
Puukottaja toivoi kuolevansa marttyyrina.Turun elokuisen puukkoiskun tekijä Abderrahman Bouanane toimi yksin, eikä kuulunut virallisesti mihinkään terroristijärjestöön. Keskusrikospoliisin mukaan tekijä kertoo kuitenkin aloittaneensa Isisiin liittyvään materiaaliin tutustumisen kolme kuukautta ennen puukotuksia. Hänen puhelimestaan on löytynyt valokuvia ja videoita Isis-terroristijärjestöstä
Yhdeksi syyksi tekemiinsä puukotuksiin hän on sanonut länsiliittouman tekemät ilmaiskut Syyrian Raqqassa.
Puukottaja toivoi kuolevansa marttyyrina.
Puukotuksissa Turun keskustassa kuoli kaksi suomalaista naista. Haavoittuneista kuusi oli naisia ja kaksi miehiä.
KRP on saanut tutkinnan valmiiksi, ja se siirtyy syyteharkintaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

