Luvassa taas lunta – Ajokeli voi olla osassa maata vaarallinen
Pakkaskelit jatkuvan suurella todennäköisyydellä koko ensi viikon.Tänään sää kylmenee myös etelässä ja paikoin voi tulla lumisateita, kertoo Ilmatieteen laitos. Maan eteläosissa sää on enimmäkseen pilvinen ja lunta voi sataa paikoin. Lämpötilat ovat päivällä 3–10 miinusasteen välillä.
Maan keskiosissa on aluksi heikkoa lumisadetta, mutta päivällä sää muuttuu poutaiseksi ja pilvipeite rakoilee. Lämpötilat ovat 8–10 pakkasasteen välillä. Pohjoisosissa maata on vaihtelevaa pilvisyyttä ja enimmäkseen poutaa. Lämpötilat ovat 15–25 pakkasasteen välillä.
Tuuli on koko maassa heikkoa tai kohtalaista.
Ajokeli on mahdollisesti vaarallinen Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan pakkaskelit jatkuvan suurella todennäköisyydellä koko ensi viikon eikä lumipeite ainakaan ohene.
Lunta on koko maassa, Ahvenanmaallakin kuusi senttiä. Enontekiöllä lumipeitteen paksuus on melko tarkkaan metrin luokkaa.
Kiintojäätä on merialueilla lähinnä Perämerellä ja Merenkurkussa sekä Selkämeren sisäsaaristossa. Suomenlahti sen sijaan on suurimmaksi osaksi vielä sula.
"Suomenlahden itäpohjukassa on tiheää ajojäätä. Kiintojäätä ei taida olla vielä yhtään", kertoo päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.
Ensi viikon pakkasjakson aikana uutta jäätä kuitenkin muodostuu nopeasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

